tiistai 30. lokakuuta 2012

Filippiiniläisen ajokortin hankinta

Tässä ollut ajatuksena jo jonkin aikaa, että täytyy hankkia paikallinen ajokortti. Ajokortin hankkimiseen sain hyvää tietoa Cebussa asuvalta suomalaiselta kaverilta, joka oli hankkinut paikallisen kortin vuosi sitten.

Kirjoitin aikaisemmin Makatissa sijaitsevan Suomen suurlähetystön alasajosta. Olin aiheesta tietoinen jo aikaisemmin, joten kävin käännättämässä suomalaisen ajokortin englanniksi jo 19.9. Hintaa käännökselle tuli suurlähetystön perustaksan mukaan 1840PHP/34,60€.

Minun passi oli samoihin aikoihin muutaman viikon immigrationissa, kun työpaikka hommasi uutta pidempää leimaa passiin. Odottelin passin saantia takaisin, että pääsen jatkaan ajokorttiprosessia.

Sain passin viimein takaisin pe 19.10, joten menin heti seuraavana maanantain 22.10 käymään Taguig Cityn LTO:n (Land Transportation Office) toimistolla. Kyseinen putiikki hallinnoi ajokorttiasioita ja myös ajoneuvojen katsastuksia. Olin toimistolla heti aamulla kahdeksalta. Siellä selvisi heti, että ulkomaalaisen kortin muuntaminen paikalliseksi täytyy tehdä Quezon Cityssä LTO:n pääkonttorilla. Pelkkä meno sinne kestää aamuruuhkassa helposti jonku aikaa, joten jätin reissun suosiolla toiseen kertaan.

Otin tämän viikon maaanantain 29.10 vapaaksi ja uusi yritys tällä kertaa Quezonin toimistolle. Kun tultiin LTO:n portille ja kerrottiin asia vartijalle, niin meitä lähti hoitaja johdattamaan korttelin päässä olevan toiseen rakennukseen, jossa tehtiin ensin huumetesti (400PHP/7,50€). Suomeksi sanottuna kustiin purkkiin. Sen lisäksi oli nopea lääkärintarkastus. Tärkeimpänä siinä lähinnä näytti olevan näkökyvyn testaus. Samalla otettiin sähköiset sormenjäljet molempien käsien kaikista sormista, sekä valokuva.

Kun huumetesti oli läpäisty ja lääkäri kirjoittanut todistuksen, niin mentiin seuraavaan rakennukseen. Siellä täytettiin paperit ajokortin muutamisesta paikalliseksi. Kysyin kortin saamisen kestoa, niin aluksi sanottiin, että kestää joitain tunteja. Oliko peräti seuraavana päivänä. Kerroin, että haluan sen niin nopeasti kuin mahdollista. Sitten sanottiin, että expresspalveluna eli käyttäen ns. fixeriä sen saa noin 45 minuutissa. Hinta 3000PHP/56,40€ sisältäen kaikki mahdolliset kulut jo tehdyn medikaalin lisäksi. Otin sen.

Kun hakemuspaperi, lääkärin paperit, suomikortin ja passin kopiot oli nipussa, niin takaisin varsinaiselle LTO:n toimistolle. Sinne minua lähti saattamaan yksi toimiston nainen. Kun tultiin toimistolle, niin nainen sano, että odota hetki ja hän soittaa. Sen jälkeen yksi virkailija tuli hakeen erikseen minun kaikki paperit naiselta. Sitten piti vain odotella, että kuulee oman nimen tai numeron. Kävin parilla luukulla otattamassa valokuvan ja kirjoittamassa sähköisen allekirjoituksen. Etupäässä se oli istuskelua ja odottelua.

Lopulta huudettiin nimellä ja sain valmiin ajokortin käteen. Homma meni lopulta todella rivakasti siihen nähden, että mitä olin etukäteen ajatellu. Kaverilla oli mennyt Cebussa 4-5 tuntia ja olin varma, että täällä Manilan päässä ei päästä samassa ajassa. Fixeri kuitenkin nopeutti niin paljon, että olin toimistolta ulkona kortin kans 2h 15min myöhemmin. Minun ei tarvinnut jonotella missään, niin kuin olisi pitänyt normaalisti tehdä. Kortti on nyt voimassa noin kolme vuotta, jonka jälkeen se pitää uusia. Voimassaolopäivä määräytyy syntymäpäivän mukaan.

Tässä se sitten on.

Laitetaan tähän vielä selvyyden vuoksi, että mitä suomalaisen ajokortin muuntamisessa filippiiniläiseksi kortiksi minun tapauksessa tarvittiin:

- Suomalaisen ajokortin käännättäminen englanniksi Suomen suurlähetystössä
- Alkuperäinen suomalainen ajokortti + kopio
- Alkuperäinen passi + kopiot passin tietosivusta, viimeisestä maahantuloleimasta ja viisumista
- Lääkärintarkastus LTO:n lääkäriasemalla
- Huumetesti virtsasta LTO:n lääkäriasemalla

Korttiin tuleva valokuva otetaan LTO:n toimistolla, joten valokuvia ei tarvitse olla mukana.

Hintaa kortille tuli lopulta kaikkine kuluineen 4844PHP/98,50€. Kaverilla Cebussa hintaa oli tullut vastaavasti 3160PHP/59,40€. Siinä siis jonkunlaista hintahaarukkaa, mitä paikallisen kortin hommaaminen voi maksaa. Täälläkin kortin olisi saanut käytännössä samaan hintaan kuin Cebussa. Sitten se vain tarkoittaa, että silloin jonotaan ja odotetaan huomattavasti pidempään.

Samalla reisulla laitettiin myös ajokortti mopoa varten vetämään paremmalle puoliskolle. Ajokorttiin kuuluu normaalisti sekä teoria-, että ajokoe. Nyt kun homma menee fixerin kautta, niin kas kummaa, sekä teoria, että ajopuoli ohitetaan kokonaan! Suomeksi sanottuna virallisen ajokortin saa puhtaasti rahalla tietämättä välttämättä liikennesäännöistä tai ajamisesta yhtään mitään. Hänelle annettiin nyt harjoittelulupa ja valmiin ajokortin voi hakea kuukauden päästä. Se käydään siis vain hakemassa, kun valmis. Hintaa tuli sama 400PHP:n huumetesti + fixarin 3000PHP, joka hoitaa loput. Yhteensä siis tuo 3400PHP/64€. Kortin saaminen tuolla tavalla ei ole kuulemma mitenkään harvinaista. Samalla tavalla onnistuu myös mm. Palawanilla.

Laitetaan tähän loppuun pieni ahaa-elämys eiliseltä maanantai-illalta, kun kävin kämpän yläkerran kahvilassa fotoilemassa. Otin tämän kuvan reilu viikko sitten su 21.10.2012 klo 17:38.
 Tämän kuvan otin vastaavasti eilen ma 29.10.2012 klo 17:34.
Kuvat otettu täysin samasta paikasta, mutta kahdeksan vuorokauden välein. Auringonlasku oli eilen saman rakennuksen toisella puolen, kuin mitä se oli viikko sitten. Täällä tapahtuu siis liikettä myös suuremmassa mittakaavassa kuin pelkästään omat liikkumiset. Ei tosin pitäis olla mitään uutta. Ei ole tullut vain ajateltua moista aikaisemmin. Laskuajassa oli myös noin 4min ero. Täytyykin seurata, että miten auringonlasku muuttuu lähiaikoina.

Manilasta,
Mika

8 kommenttia:

  1. En suosittele käyttämään fikseriä sillä ne vetää välistä ja virallisen (ei takaoven kautta saadun kopion) ajokortin saa LTO:ilta alle tunnissa. Huumetestin ja terveys tarkastuksen kanssa aikaa meni noin 1,5h.

    Maksut:
    -300 huumetesti
    -150 terveystarkastus
    -617,63 ajokortti

    VastaaPoista
  2. Moikka,

    Tuo on totta, että sen saa paljon halvemmalla, jos ei käytä.

    Aikakysymys sitten riippuukin aikasta paljon. Kuten kirjoitin, niin minulla meni 2h 15min Manilassa Quezon Cityn LTO:lla, kun käytin fikseriä ja minun ei tarvinnut jonotella. Muuten olisi mennnyt paljon pidempään. Kaverilla oli mennyt Cebussa tuo 4-5h. Jos hankit oman kortin myös Quezonissa, niin sattunut oleen todella vähän porukkaa. Paikalliset työkaverit oli ihmeissään, kun olin saanu ajokortin tuossa ajassa. Kertoivat, että normaalisti olis kestänyt huomattavasti pidempään.

    Alle tunnissa Quezonissa ei taida saada yhtään mitään. Mistä toimistolta hankit oman kortin?

    - Mika -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin Quesonin LTO:ssa, eli pääkonttorissa, tänään. Olin kaikkien papereiden kanssa sisällä hieman klo 8 jälkeen ja ulos marssin noin yhdeksältä. Jonoja ei käytännössä ollut ollenkaan.

      Ulkona parveilevat fikserit ei muuten anna virallisia kortteja vaan tekee ne itse ja ne on täysin aidon oloisia. Eli jos et saanut korttia LTO:n luukulta on se väärennös.

      Poista
  3. Moro,

    Ok, sitten sulla ollu täydellinen ajoitus.

    En ole koskaan kuullu, että fikserit tekis kortteja. Korteihinhan otetaan valokuvat LTO:n omilla vehkeillä luukulla. Sikäli kuullostaa erikoiselta. Tosin kuten on tiedossa, niin tässä maassa kyllä "yrittäjiä" riittää ja varmasti tuollaistakin yritteliäisyyttä tapahtuu. :)

    Oletko ollu pitkään maassa ja onko tietoa, että kauon meinaat olla? Huomasin sinun blokista, että jonku verran olet kierrelly Filsuilla.

    - Mika -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat pojat painaa sulle ajokortin aivan millä tiedoilla haluat. Voit olla vaikka Madonna tai Brat Bitti :)

      Onhan täällä tullut jonkun aikaa oltua, ja itse asiassa me tavattiin eräissä juhlissa ennen itsenäisyyspäivää :)

      Poista
  4. Ahaa, siinä tapauksessa arvaan, että paikkana oli Makatin Tower Club? :) Jos kyllä, niin meinaatko tulla reilun viikon päästä la Albaan? Minulla jäänyt pari suomitapaamista väliin, kun osunu just viikonloppureissujen kohdalle. Nyt tosin olen menossa käymään ja moikkaan porukoita.

    - Mika -

    VastaaPoista
  5. Kyllä vain, tornitalon kekkereissäpä hyvinkin.

    Itse en ole päässyt yksiinkään kekkereihin tuon tapahtuman jälkeen ja taitaa Albakin jäädä väliin kun sille viikonlopulle on alustavia suunnitelmia. Mutta katsotaan josko jossain välissä pääsisi mukaan. :)

    VastaaPoista
  6. saisiko Brad Pitt kortin etänä? Thaimaahan?

    VastaaPoista