lauantai 31. heinäkuuta 2010

Manila - Ho Chi Minh

Manilassa tuli vietettyä yksi yö torstaista perjantaihin. Torstai-iltana tuli käytyä kuuntelemassa kolmea bändiä hyvässä seurassa ja ilta meni oikein leppoisissa merkeissä. Kirjoittanut aikaisemminkin filippiiniläisistä bändeistä ja pakko sanoa, että niiden taso on yleisesti aikasta hyvä. Suurimmaksi osaksi bändit ovat cover bändejä eli soittavat kaikkien tuntemia hittejä laidasta laitaan ja monesti jopa hyvin.

Perjantaina tuli käytyä vielä pari kertaa päivän aikana hotellin vieressä olleessa Robinsonin kauppakeskuksessa syömässä. Illalla olikin sitten Cebu Pacificillä lento klo 23:00 Manilasta Ho Chi Minhiin Vietnamiin. Siis kokonaan uusi kaupunki ja maa meikäläiselle.

Lento lähti noin 20min myöhässä ja parin tunnin lento meni nopeasti. Perillä Ho Chi Minhissä eli Saigonissa oltiin 00:20. Vietnamissa kello siis tunnin vähemmän kuin Filippiineillä. Passintarkastuksessa ei ollut tuohon aikaan jonoa käytännössä ollenkaan, joten se meni nopeasti. Samoin laukku tuli käytännössä heti ja samoin rahanvaihto onnistui näppärästi. Sen jälkeen terminaalista ulos taksille. Siellä kysymään hintaa Ho Chi Minhin ydinkeskustaan eli district 1:lle ja hinnaksi sanottiin 15USD eli noin tuplat mitä on oikea hinta. Sanoin, että oikea hintahan on noin 6USD:tä. Kysyin hintaa dongeissä, niin sanottiin 250 000 dongia. Siihen sanoin, että oikea hintahan on 120 000 paikkeilla. Siinä huovattiin ja väännettiin ja minä en antanu periksi ollenkaan. Kun ne sano hinnaksi 250 000, sanoin 150 000. Sitten ne, että ok 200 000 alkoi ottaan minun laukkua, sanoi, että NO, 150 000. Sit oli monta kertaa 200 - 150 - 200 - 150 vääntämistä, kunnes lopulta joku "pomona" ollut sanoi, että ok 150 000. Laukut autoon ja liikenteeseen. Kun tultiin lentoaseman porteille, niin kuski sanoi, että lentoasemalla on 50 000 dongin maksu ulos sen 150 000 lisäksi. Sanoin siihen, että me sovittiin hinnaksi 150 000 dongia. Siihen ukko naureskeli kovasti. Kun tultiin minun etukäteen varaamaan Empress Hotellille, niin otin laukut autosta ja yllättäin kuski ei auttanu siinä ollenkaan. Annoin 150 000 kuskille, niin kuski siihen, että se 50 000 dongia lisää. Sanoin, että hinnaksi sovittiin 150 000 ja kävelin siihen tulleen hotellin ovimiehen kans sisälle. Ihme vääntöä p**kele taksikuskien kans lähes joka paikassa ja aina yritetään ns. virtsata turistia iirikseen oikein huolella.

Hotellin respaan tullessa hotellin turvamies kysy siinä sisäänkirjautumisen yhteydessä, että paljonko pyysivät taksimatkasta kentältä. Kerroin sille mikä oli lähtöhinta, niin turvamies puisteli päätä ja naureskeli. Kysyin, että mikä on oikea hinta ja paljonko sinä maksat siitä matkasta. Kerto siihen, että noin 150 000 dongia/6€, joten se meni minun kannalta ihan oikein, kun pysyin tiukkana. Ajoaika kentältä keskustaan yöllä oli jotain 15-20min paikkeilla.

Sitten huoneeseen ja huone osottautu suuremmaksi ja paremmaksi mitä uskalsin edes odottaa. Ensimmäisen nukutun yön jälkeen ainakin oma huone osottautu myös mukavan hiljaiseksi.

Tänään lauantaina tuli käytyä vähän käveleen ja kattelemassa hotellin lähialuetta. Kattelin kartasta, että kohtuu lähellä näkyis olevan Reunification Palace ja päätin lähteä käveleen sinne. Tiesin etukäteen nähdyistä kuvista ja videopätkistä, että liikenne täällä on tosi vilkasta ja se vilkkaus tulee nimeenomaan mopojen määrästä. Pääkadut täällä on kohtuu leveitä ja kun piti ensimmäisen kerran ylittää katua, niin silloin tuon mopojen määrän huomaa äärimmäisen hyvin. Niitä on nimittäin kuin sääskiä Lapissa pahinpaan aikaan eli ihan v***sti!Sitten jonkun ajan tallustelun jälkeen tulin palatsille. Lippu palatsiin oli 15 000 dongia eli jotain 60 centin paikkeilla. Lipussa ei lukenut tuota Reunification Palace kuten kartassa, vaan Independence Palace. Samasta paikasta kuitenkin kyse. Iso ja hieno pytinki, jonka ympärillä oli iso puistoalue. Pihalla oli myös parit panssarivaunut ja oli siellä yks hävittäjäkin näytillä.Sisällä oli paljon Vietnamin historiaan liittyviä valokuvia, karttoja, yms. Huoneet oli viimeisen päälle prameita, kuten palatseihin ja presidentin käyttöön kuuluu. Isossa salissa oli itse Ho-sedän patsas ja toki siellä kaiken maailman patsastelijoita sitten riitti. Kuvassa yksi esimerkki.Sellaista siis tänne näin aluksi. Monenlaista nähtävää olis tiedossa, joten katsellaan mitä tulevat päivät tuovat tullessaan.

Täältä jostain Saigonin mopohärdellin keskeltä,
Mika

torstai 29. heinäkuuta 2010

Puerto Princesa - Manila

Viikko taas hurahti nopeasti. Mitään kovin erikoista ei nyt viimisenä viikkona ollutkaan.

Puerto Princesasta löytyy muutamia aikasta hienoja ja suosittuja ruoka- ja illanviettoravintoloita. Hienoilla en tarkoita, että ne olis kalliita paikkoja, joissa on valkoiset liinat pöydissä ja porukka istuis siellä "pirun tärkeänä puku päällä ja pikkurilli pystössä". Päinvastoin, ilmapiiriltään oikein rentoja, mutta silti poikkeavat monista paikoista edukseen. Laitetaan pari kuvaa niistä.

Kinabuchs. Kaupungin suosituin illanvietto- ja ruokapaikka. Laaja ja hyvä ruoka- ja juomamenu ja kohtuulliset hinnat. Asiakkaita joka päivä piha täynnä, kun ilta tummenee. Tämä kuva otettu heti avaamisen (klo 17:00) jälkeen, jolloin vielä rauhallista.Bilao at Palayok Seafoods & Native Restaurant. Hieno ja tunnelmallinen ruokapaikka.Lotus Garden. Japanilaistyylinen ruokapaikka, josta löytyy myös perinteisiä japanilaisia pöytiä, jolloin istutaan lattialla. Pihapiiristä löytyy vähän syrjäisempiä pöytiä hienossa ympäristössä.Tänään tuli käytettyä taas Cebu Pacificin palveluksia ja lensin Puerto Princesasta tänne Manilaan. Täällä tarkoitus olla nyt yksi yö. Huomenna voi maisema ja valuutta taas vaihtua...

Manilasta,
Mika

torstai 22. heinäkuuta 2010

Grillailua rannalla

Viimeiset päivät ovat menneet hyvin rauhallisissa merkeissä. Kuumeilu on ollutta ja mennyttä ja sikäli taas kaikki hyvin.

Yks päivä hotellin uima-allasalueella oli ihan hervottoman kokoinen perhonen. Perhonen oli hieman minun kämmentä suurempi ja samalla tietysti suurempi kuin esim. monet pikkulinnut.Eilen keskiviikkona oli grillauspäivä rannalla. Siispä ensin kaupasta vähän grillattavaa ja juotavaaa ja sen jälkeen Hondalla suunnaksi BM Beach.Rannalla grilli tulille ja makkarat ja kanat grilliin. Unkarilainen makkara toimii kyllä aikasta mukavasti, ku siinä valmiiksi hyvät mausteet seasssa.Ranta-alueella on iso kookospalmuviljelmä. Polttivat siellä eilen jotain ja savu ja auringonvalo yhdessä tekivät aikasta mielenkiintoisen näkymän.Kaikki Aasiassa käyneet tietävät, että täällä on käytännössä joka maassa kulkukoiria siellä täällä. Tosin ne ovat tyypillisesti erittäin leppoisia kavereita ja niistä ei tarvi olla huolissa sen kummemmin. Toisaalta mikäs ihme se on, ku täällä on aina niin lämmintä, että koiratkin ovat samalla tavalla rentoja ja laiskoja kuin paikalliset ihmiset. Eilen huomasin rannalla, että ei pelkästään koirat ole täällä eläimistä mukavuudenhaluisia. Jopa paikalliset sääsket on samanlaisia. Ovat jopa niin mukavuudenhalusia nämä paikalliset sääsket, että ottavat päivällä aurinkoa ja siinä polttavat tietysti ihonsa samalla tavalla kuin turistitkin. Ai, että usko vai? Ihmetelkää itse. ;) "Niiiin....miehän ne sääsketkin toin tänne Filippiineille....".

Grillausterveisin,
Mika

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Kuumeilua

Kirjoitin viimeksi maanantaina valashaipäivästä. Päivä meni hienosti ja olo oli kaikin puolin hyvä. Illalla kun käytiin syömässä yhden täällä Puertossa olleen suomalaisen kans minua alkoi paleltaan ja silloin arvasin heti, että tästä ei hyvää seuraa. Täällä kun ei yksinkertaisesti terveenä palella ikinä. Syönnin jälkeen hotellille ja respasta avainta hakiessa alkoi jo palella ihan horkassa. Kuume oli siis nousemassa oikein kunnolla. Päätä välittömästi tyynyyn ja paracetamolia huuleen. Siinähän se yö meni sitten pyöriessä välillä palellen ja nappien oton jälkeen hikoillen kuin se kuuluisa vaaleanpunainen saparalla varustettu eläin.

Tiistai päivänä veto oli kohtuu huolella pois. Silloin mittarin kertaalleen kuumetta ja silloin elohopea näytti +38,9C. Ihan riittävästi meikäläiselle. Kuumetta oli myös vielä keskiviikkona. Keskiviikkoiltana tuntui vähän paremmalta, niin oli pakko hypätä mopon sarviin ja kävästä syömässä hotellin ulkopuolella. Kaikki meni muuten hyvin, mutta joutu tekemään varikkostopin renkaanpaikkauksen merkeissä. Hintaa operaatiolle tuli myöhään illalla 25PHP/45c.Kävin jo maanantaina aamulle valashaireissulle mennessä laitattamassa ilmaa samaiseen takarenkaaseen, kun se tuntui niin tyhjältä. Ilma pysyi siellä kuitenkin pari päivää, mutta ei enempää. Vanha paikka oli alkanut repsottaan.

Eilen torstaina ja tänään perjantaina ei ole tuntunut enää kuumetta. Tosin pääkipua ja hikoilua kyllä vieläkin. Ehkäpä tämä tästä. Täällä kuulemma parhaillaan liikkeellä jokin kuumevirus. Esimerkiksi tästä minun hotellista on useat työntekijät olleet kipänä vastaavassa kuumetaudissa. Korkeaa kuumetta, päänsärkyä, lihassärkyä, voimattomuutta, huimausta...kyllä noilla alkuun pääsee. Hip hei.

Ennen valashaijuttua kirjoitin tukosta. Eilen huomasin sattumalta, että vain metrin päässä edellisestä kuvauspaikasta tukoja olikin tällä kertaa kolme! On ne edelleen hienon näköisiä!!Puerto Princesa keskustassa pääkadun Rizal Avenuen varrella on ns. Mindosa Park. Se on katettu auditoriotyyppinen paikka, jossa keskellä on iso tila ja paikan perältä löytyy myös lava bändeille ja vastaaville esiintyjille. Tänään paikassa oli kolmatta päivää Suzukin moottoripyörien maahantuojan iso PR-tapahtuma, jossa oli toki esillä mopoja laidasta laitaan. Paikalla oli myös leikkimielinen "voimamieskisa", johon otettiin 16 vapaaehtoista ilmottautujaa ja jaossa oli voittajalle 5000PHP/89€ ja sijoille 2-4 oli vielä jaossa pienempiä summia. Voittajalle siis lähes tavallisen työntekijän kk-palkka, joten ihan hyvä potti. Kilpailu oli pareittain, jossa mentiin tietty rata läpi. Piti kiivetä esteen yli, käännellä traktorin rengasta, kantaa rautajalustoja ja lopuksi työntää moottoripyörää tietty matka väistellen keiloja.Tarjolla oli myös kaikille Suzukin moottoripyörien omistajille ilmaiset öljyt ja suodattimet töineen ja myös vianetsintää ilmaiseksi. Voitta vain arvata, että oliko Suzukimiehiä paikalla.Harvinaista kyllä, esillä oli myös Eurooppalaisittain kolme oikeaa moottoripyörää, kuten Hayabusa, GSX1000R ja Gladius. Suzukin Manilan markkinointipäällikkö kertoi, että Hayabusia myydään Manilassa 1-2/kk. Sama malli oli Suomessa muistaakseni Suzukin myydyin moottoripyörämalli vuonna 2008, vaikka myös yksi Suzukin kalleimmista.

Puerto Princesasta,
Mika

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Snorklausta valashaiden kans

Viime yönä oli jalkapallon finaali ja pitihän se katsoa. Matsi alkoi 02:30 paikallista aikaa ja ennen matsia tuli nukuttua noin tunti. Pelin katsoin tuttuun tyyliin oman hotellin etupihalla olevassa ulkoilmabaarissa, jonne oli viritetty iso valkokannas tykkeineen. Porukkaa oli oikein mukavasti ja enemmistö oli selkeästi Espanjan puolella. Tosin oranssipaitoja oli huomattavasti enemmän kuin punapaitoja, joten niillekkin löytyi kannattajia. Fiilis oli oikein leppoisa ja urheilutunnelma korkealla.Matsin jälkeen mulla oli kova kiire nukkumaan, kun hotellin sukelluspuolen vetäjä Paolo tekstasi mulle eilen, että kiinnostaako lähteä valashaireissulle. Kyllähän se kiinnosti, kun huhtikuun lopulla jäi vastaavasta päivästä niin hyvät fiilikset. Silloin tosin ei ollut oma kamera toiminnassa, joka jäi vähän harmittaan varsinkin näkyvyyden ollessa vielä niin hyvä.

Reilu tunnin unien jälkeen herätys ja mopolla kohti Puerto Princesan Bay Walkia, jonne oli treffit 07:30. Siellä jo olikin pari muuta ulkomaalaista odottamassa. Toinen niistä oli ennestään tuttu ensimmäiseltä valashaireissulta, joka siis ei onnistunut ja jouduttiin sään huononomisen vuoksi kääntymään takaisin ja silloin jäi valashait näkemättä. Ei tosin tarvinnut maksaakkaan. Toinen ulkomaalainen oli näöltä tuttu, mutta oli viime reissulla toisessa veneessä ja ei tullut sen vuoksi juteltua kaverin kans. Sen vain kuulin, että kaveri on ammattivalokuvaaja.

Kun kaikki oli tullut paikalle, niin lähdettiin veneellä liikenteeseen. Ajeltiin noin tunti ulos Puerto Princesan kaupungista, jossa Puerto Princesa Bay avautuu kunnolla avoimeksi mereksi. Syvyys alueella on noin 100 metriä. Sen jälkeen ei mennyt kauonkaan, kun hypättiin ensimmäisen kerran veteen pienempien kalojen hypellessä vedessä ja keskipisteessä näkyi myös valashain evä välillä. Näkymät vedessä oli juuri sellaiset, jonka vuoksi tänään taas lähdettiin merelle. Näkyvyys tosin tänään ei ollut niin hyvä kuin viimeksi. Tässä valashai tulee suoraan kohti.Välillä tuli uitua pitkiä matkoja valashain päällä sen ollessa jossain kolmessa, neljässä metrissä.Toisaalla haita pääsi oikein lähellekkin. Tässä yks porukasta lähes kosketusetäisyydellä.Tänään tuli snorklaitua ehkä 3-4 erin valashain kans. Niiden koot vaihteli tällä kertaa enemmän kuin viimeksi. Pienimmät oli noin kuuden metrin paikkeilla ja suurimmat noin kahdeksan, yhdeksän metrin paikkella. Melkoisia vonkaleita ja pyrstöstä löytyy!!Huippu päivä ja hienoja kokemuksia taas!

Valashaiterveisin Puerto Princesasta,
Mika

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Tuko

Täällä Filippiineillä on tullu oltua reissun aikana nyt vähän reilu 5kk, jotka kaikki tämän vuoden puolella. Päivän hämärtyessä illaksi varsinkin täällä Palawanilla sekä Puerto Princesassa, että Roxaksessa alkaa useissa rauhallisissa paikoissa kuulumaan kohtuu voimakasta "tukkoo" tai "tukoh" ääntä. Ääni kuuluu tokeegekkolle (eng. tokay gecko), jota Filippiineillä kutsutaan tukoksi.

Ääni kuuluu useasti rakennusten katoilta tai muualta korkealla olevista avoimista rakenteista ja tietenkin puista. Olen joskus yrittänyt käydä yksin ja paikallisten kans taskulamppujen kans katsomassa, mutta en ole koko talven aikana nähnyt tukoa yrityksistä houlimatta kertaakaan. En edes vilausta.

Eilen alkuillasta istuin oman kannettavan ääressä hotellin ulkoterassilla ja taas alkoi kuulua tukon ääntä jostain läheltä. Kävelin jonku matkaa ääntä kohti, mutta ei siellä mitään näkynyt varsinkin, kun huudot loppuivat samalla. Vieressä oli hotellin pari nuorta huoltokaveria ja kysyin niiltä kans, että tiesikö ne mistä tukon ääni tuli. Ei tietoa, mutta veikkasivat lähipuuta. Toinen huoltokavereista tiesi kertoa, että vieressä olevassa resparakenuksessa majailee joskus tuko yhden seinällä olevat taulun takana. Kaveri lähti näyttämään taulua mulle ja raotettiin varovasti taulun alareunaa. Bingo! Siellä oli tukoja vieläpä kaksin kappalein seinällä vierekkäin!! Urokset saattavat tapella helposti keskenään, joten olisiko nämä yksilöt sitten olleet molemmat naaraita. Tarina ei kerro.Väritys vaihtelee ja ruumiin perusvärinä on yleensä valkoinen tai harmaa. Värinä on lisäksi keltaisia tai kirkkaan punaisia täpliä. Naaraiden koko on tyypillisesti 20-30cm ja urosten 30-40cm. Hienon näköinen otus!Eilen kuvia otettaessa oli mukana pelkkä digipokkari. Täytyy kokeilla joku ilta uudestaan, jos olisivat samassa paikassa ja yrittäis ottaa järkkärillä kunnon lähikuvia.

Lisätietoa tukosta englanniksi.

Liskoterveisin,
Mika

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Hieno sukelluspäivä

Eilen tiistaina tuli vaihteeksi käytyä kattelemassa vetenalaisia vehkeitä. Kyseessä siis sukelluspäivä ja monenlaista otusta tuli taas nähtyä ja ihmeteltyä. Sukeltamassa meitä oli sukellusoppaan Danin lisäksi englantilainen Chris ja minä.

Ensimmäisenä kohteena meillä oli Shark Point. Sukelluksen maksimisyvyys oli tällä kertaa 27,4m sukellusajan ollessa 52min. Meriveden lämpötila oli +27C. Sukelluksella näkyi mm. sammakkokalaa, merietanoita, leijonakaloja eli siipisimppuja ja kohtuu kokoinen rausku, Jenkins Stingray.Toisena sukelluskohteena oli Maris Rock. Maksimisyvyys oli tällä kertaa 20,7m sukellusajan ollessa 64min. Merivesi tässä kohtaa oli +29C. Sukelluksella nähtiin monia mielenkiintoisia ja hienoja juttuja. Hienoimpina mieleen jäivät mm. pari seepiaa, joista jälkimmäinen viihdytti meitä pidemmän aikaa ja sitä pääsi hyvin lähelle kuvaileen. Seepia muutenkin todella erikoinen otus. Välillä sen värit juoksee ja vaihtuu nauhana kyljessä ja muutenki se näyttää, kuin ei olis tältä planeetalta olenkaan. Hieno seurata sen toimintaa!Tässä leukakala kurkistelee pohjahiekan kolostaan suu täynnä munia.Tässä noin 1,5cm kokoinen pygmimerihevonen, joka erittäin vaikea nähdä sen kokonsa ja erinomaisen suojavärin vuoksi. Merihevosen asuinpaikkana toimiva koralli on käytännössä täysin saman näköistä ja väristä kuin itse merihevonenkin.Aamu oli koko sukellusten ajan pilvinen ja toisen sukelluksen loppuessa ripotteli vähän vettä. Näkyvyys oli kuitenkin pinnan alla noin 20m ja kun nähtävää oli taas paljon, niin oli erittäin mukava sukellella.

Eilen illalla tai täällä yöllä 2:30 alkaen tuli katsottua Hollannin voittopeli. Tulevana yönä olisi vuorossa samaan aikaan Saksa-Espanja. Joutuu taas heräileen katseleen matsia hotlan etupihalla olevalle ulkoilmabaariin.

Sammakkomiesterveisin,
Mika

Saarihyppelyä - Honda Bay

Lauantaina oli vuorossa viimein lähteä katsomaan Puerto Princesan lähellä olevia Honda Bayn saaria. Siispä mopo ensin alle ja sillä ensin noin 15km kaupungista ulos Honda Bay'hin. Siellä kysymään, että löytyykö halvempaa 1500PHP/26,80€ banca-venettä, mutta ne oli yllätäin kaikki jo varattu. Hieman isompaa 2000PHP/35,70€ oli tarjolla, joten vuokrasin sellaisen päiväksi käyttöön.

Ensimmäisenä mentiin Pandan Islandille. Saari oli tosi hieno ja rannat valkeat.Siellä oli myös asialliset snorklailupaikat ja paikassa näkyi mm. erilaisia "Nemoja".Seuraavaksi mentiin Snake Islandille. Siellä tuli snorklailtua lisää ja myös grillailtua mukaan ostettua kanaa.Kolmantena paikkana oli Starfish Island.Nimensä saari lienee saanut näistä meritähdistä, joita saaren vesissä oli runsaasti.Neljäntenä ja viimeisenä paikkana oli Pambato West Coral Reef. Riutta oli keskellä merta ja vene laitettiin vain kelluvaan laituriin kiinni, jonka jälkeen ihmetteleen riutan elämää.Oikein hieno ja rentouttava päivä. Sääkin suosi lähes loppuun asti. Ihan lopussa tuli muutamia vesipisaroita, mutta vain muutamia ja niistä ei ollut käytännössä haittaa. Nyt tuli käytyä siis vain kolmella varsinaisella saarella. Vastaavia saaria löytyy samalta alueelta useita muitakin. Täytyy harkita, jos kävis joku toinen päivä heittään vastaavan päiväreissun ja katteleen muita saaria.

Suosittelen, jos täälläpäin on käymässä!
Mika

Mopoilua ja kuvailua

Tässä pääsikin reilu viikko vierähtään ilman blokeilua, kun odottelin tietokoneeseen viimeksi mainitemaani virtalähdettä. Toki nettikahvilassa olis voinu kirjoitella juttua, mutta viikon aikana tullut otettua kuvia niin paljon, että halusin tsekata ne ensin omalla koneella läpi ja laittaa niistä jotain näkyville.

Laitoin virtalähteen tilaukseen viime viikon tiistaina ja se tuli siis eilen tiistaina. Aika mielenkiintoinen reitti paketille, kun laitoin tilauksen Filippiinien Apple Storeen (www.apple.com/ph). Varsinaisen paketinkuljetuksen hoiti DHL.

Tuesday, July 06, 2010
7 Forwarded for delivery at Manila - Philippines 00:35

Thursday, July 01, 2010
6 Arrived at Sort Facility Manila - Philippines 06:17
5 Transferred through Hong Kong - HK Heliport - Hong Kong 02:10

Wednesday, June 30, 2010
4 Departed Facility in Singapore 21:25
3 Processed at Singapore 21:06
2 Arrived at Sort Facility at Singapore 18:47
1 Shipment picked up at Singapore 15:21

Mopo on ollut vuokralla täällä Puerto Princesassa Roxaksen jälkeen nyt koko ajan reilun 2vk ajan ja maanantaina jatkoin sitä taas viikolla. Sillä on tullu käytyä päristeltyä ympäri aluetta isompia ja pienempia teitä. Välillä on tullut poikettua myös teiden ulkopuolelle ja käytyä kattelemassa maisemia vähän korkealta. Kyllä lähtee...Pienillä kärrypoluilla voi tulla vastaan ajoneuvoja laidasta laitaan. Tässä yksi esimerkki, joka ei ole lainkaan harvinainen vastaantulija. Kyseessä siis vesipuhveli.Joskus mopolla lähtiessä tulee otettua reppu mukaan ja sinne koko kamerakalusto mitä löytyy ja käytyä vain kuvailemassa. Muutama päivä sitten pysähdyin pienelle syrjäiselle tielle, jonka reunassa oli paljon erilaisia kukkia. Siellä missä on kukkia on yleensä myös monenlaista ötökkää ja herhiläistä. Tässä yksi esimerkki jonkiin sortin heinäsirkasta tms. Kuvaa otettaessa käytetty järkkärissä 55-250mm linssiä sekä kolme loittorengasta.Yhdessä kukassa oli tällainen karvainen hämähäkki.Yks päivä kävin kävelemässä Pristine Beachin reunalla olevalla mangrovealueella. Siellä oli vedessä, välillä pinnalla puunrungon päällä ja välillä ihan hiekalla tosi erikoisen näköisiä otuksia. Ihmettelin, että onko kyseessä jokin lisko, kala vai sammakko. Vieressä oli pari paikallista miestä rikkomassa kotiloita ja keräsivät niiden sisältä pienet ravut kalansyötiksi. Tiesivät kertoa, että kyseessä on siis kala. Pää on kuin sammakolla, kropassa on paljon liskoa ja iho samanlainen kuin kalalla. Ihmetelkää itse.Jälleen täältä oman koneen takaa,
Mika