keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Puerto Princesa - Roxas

Joulun jälkeen mennyt aikasta rennoissa merkeissä tekemättä mitään sen erikoisempaa. Tässä jotain välähdyksiä viime päiviltä sieltä täältä.

Puerto Princesan Bay Walkilta näkyvää kalastajakylää.Yks päivä tuli käytyä syömässä Leslie's nimisessä paikassa. Tosi hienosti tehty paikka kukkulan rinteeseen. Hinnat ei ole Puerton halvimmat, mutta ruoka on hyvää ja annokset isot.Mopoiltua on tullut taas Puerton ympäristössä. Tässä jossain metsätiellä.Eilen tiistaina tultiin Puerto Princesasta pohjoiseen noin 135km päässä olevaan Roxaksen pieneen kaupunkiin. Siellä majoituin Rover Pension Houseen, jossa tullut oltua aikasemminkin. Illalla minut kutsuttiin tuttujen tykö syömään. Taloon oli tullut myös koiranpentu ja olihan taas lutuinen tapaus.Täällä menee nyt varmasti muutama päivä.

Hyvää Uutta Vuotta 2011 kaikille blokin lukijoille!!!
Mika

perjantai 24. joulukuuta 2010

Joulusukellus

Eilen torstaina tuli käytyä pyörähtämässä Puerto Princesan Public Marketin alueella ja siellä oli aikasta paljon porukkaa liikenteessä.Kävin alueella myös tänään ja silloin paikalla oli kunnon jouluryysis.

Jouluaatto tuli aloitettua tänään käymällä sukeltamassa parissa paikassa. Ensimmäinen paikka oli aina hyvä Maris Rock. Sukelluksen max. syvyys oli 31,1m ja sukellusaika 47min meriveden ollessa +29C.

Toinen paikka oli nimeltään Crossing. Siellä max. syvyys 19,8m sukellusajan ollessa 49min. Merivesi +28C.

Tänään nähtiin mm. pieni sinitäplärausku, barracudaparvi ja varsinkin toisella sukelluksella tosi paljon riuttakalaa. Tässä leukakala omalla kolollaan.Merietana.Törmäsin myös tällaiseen vanhaan, isoon lasipulloon, joka oli ollut veden alla jo jonku aikaa.Mukavia ja rentoja sukelluksia, kun virtausta ei ollut käytännössä ollenkaan.

Oikein Hyvää Joulua Kaikille Blokin Lukijoille! Erityisesti Kivirannalle Tornioon.

Puerto Princesasta Palawanilta,
Mika

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Sukelluspäivä Puerto Princesassa

Eilen tiistaina aamuyö ja -päivä oli lähes samanlainen kuin maanantainakin. Vettä tuli riittävästi jonnekkin iltapäivään asti. Sitten kuitenkin rauhoittui ja piti käydä vähän mopoilemassa. Aurinko oli sopivasti laskeutumassa ja mukavaltahan se näytti.Illalla olikin vielä hotellin joulujuhla, jonne kutsuttiin. Syömässä tuli käytyä ja hyvää oli.

Tänään keskiviikkona piti lähteä katseleen reilun parin kuukauden tauon jälkeen merten salaisuuksia. Sukelluspäivä siis. Sukeltamassa meitä oli paikallisen sukellusoppaan Danin lisäksi Gynther Saksasta ja minä. Ensimmäisenä sukelluskohteena meillä oli Broken River. Maksimisyvyys oli 31,7m ja sukellusaika 41min. Veden lämpötila oli +28C. Sukelluksella nähtiin mm. mureenaa, "leijonakalaa" eli siipisimppua ja paljon erilaisia merietanoita.

Siipisimppu.Merietana.Toisena sukelluskohteena oli Silica Reef. Siellä maksimisyvyydeksi jäi 21,6m sukellusajan ollessa 49min. Veden lämpötila oli tässä kohtaa asteen enempi +29C. Sukelluksen lopulla nähtiin pieni kilpikonna, mutta tätäkin sukellusta hallitsi kyllä erilaiset merietanat. Niitä näkyi tänään poikkeuksellisen paljon ja ainakin yksi laji oli niistä mulle täysin uusi tuttavuus.

Kolme merietanaa.Tässä vielä pari lisää.Mukavia ja leppoisia sukelluksia. Sukellustietokone Suunto Mosquito tosin oireilee edelleen ja ei toimi enää kunnolla. Tietokone antaa muiden vastaaviin nähden todella lyhyitä pohja-aikoja ja alkaa näyttämään dekoja ihan liian aikasten laitteen asetuksista riippumatta. Sama ongelma oli huomattavissa jo syyskuussa. Tänään kun tultiin ensimmäisen sukelluksen turvapysähdykseen, niin mulla näytti 19min(!), kun muilla normi kolmea minuuttia. Täytyy käydä näyttämässä jossain Suunnon huollolle, että onko sille mitään tehtävissä vai joutuuko hommaamaan kompuutterin. Kaikki muu siinä toimii edelleen, mutta kaikkein tärkein ominaisuus ei siis enää. Nyt täytyy siis sukeltaa turvapysähdykset muiden koneiden mukaan.

Sukellusterveisin,
Mika

maanantai 20. joulukuuta 2010

Singapore - Manila - Puerto Princesa

Perjantai-iltana tuli käytyä ulkoilemassa suomalaisen kaverin kans Singaporen yössä. Kävästiin katsomassa vähän illan meininkiä Orchard Towerissa ja sen lähimaastossa. Ibanema oli taas ihan täynnä ja meno entisellään. Suosittelen jannuille, mutta pariskuntien ja naisten kannattee mennä suosiolla Clarke Quayn alueelle.

Iltakierroksen päälle kunnon kebabeläintä. Sitä saa Singaporesta ainakin parista paikasta saman firman kautta. Paikan nimi on Shiraz. Toinen paikoista on Clarke Quaylla, jossa niillä on sekä ravintola, että grilli ravintola-alueen ytimessä. Helppo löytyää. Toinen Shirazin grilli on Orchard Roadilla. Pyörivistä vartaista löytyy tyypillisesti lammasta, mausteista kanaa ja nautaa. Toimii!Tässä vähän grillin vierestä Orchard valoja.Eilen sunnuntaina oli aika taas vaihtaa vähän maisemaa. Ensin taksilla Singaporen kentälle budget terminaaliin, josta Cebu Pacific operoi. Siellä check in lennolle ja suunnaksi Manila ja Filippiinit. Lento lähti vartin myöhässä 10:50. Lentoaika Singaporesta Manilaan on 3h 10min. Kun lentoaikaa oli enää 30min jäljellä kapteeni kuulutti, että jouduttaan odotteleen 30min laskeutumista. Mulla piti olla alunperin vaihtoaikaa samasta terminaalista lähtevään Puerto Princesan koneeseen 1h 45min. Kysyin siinä lentoemoilta, että ehdinköhän jatkolennolle. Kävivät kyseleen tarkempia tietoa ohjaamosta ja vakuuteltiin, että ehdin. Koneen laskeutumisen jälkeen pääsin terminaaliin, niin vaihtoaikaa olikin enää noin 50min. Ensin jonottaan passintarkastukseen. Tik, tak. Sieltä odottaan laukkuja. Tik, tak. Pirun kiireellä tullin kautta ja hissillä saman kerroksen lähtevien puolelle. Tik, tak. Suoraan jutteleen yhden virkailijan kans jonon sivusta, että olis kiirus. 30min lähtöön. Checkkasivat heti lennolle, mutta koska iso laukku oli 9kg liian painava (sallittu vain 15kg), niin toiselle tiskille maksaan sitä. Tik, tak. Sieltä sain boarding passin ja jonottaan maksaa terminaalimaksu, joka kotimaan lennoilla 200PHP/3,35€. 20min aikaa. Sieltä jonottaan turvatarkastukseen, jossa tosin kiilasin aikapulaan vedoten suoraan pitkän jonon ohi keulille. Sieltä nopeasti gatelle, jossa olin 15min ennen lentoaikaa. Portti normaalisti sulkeutuu juuri tuolloin 15min ennen lähtöä. Siellä sitten huomasinkin, että edellisenkin lennon boarding vielä tekemattä samalta gatelta. Sitten kuulin joltain, että boarding alkaa noin 20min päästä. Heti helpotti ja sai vähän hengähtää. Stressaavia tilanteita tommoset, ku pitää mennä kieli vyön alla ja ei varmaa tietoa, että ehtiikö, vaikka koko ajan vakuuteltiinkin, että ehdin kyllä.

Kun viimein päästiin Cebu Pacificin Puerto Princesan koneeseen, niin ensin odoteltiin sitten koneessa noin vartti ennen kuin kone työnnettiin pois tuubista. Kapu kuulutti, että viiveitä tiedossa. Sitten madeltiin pikku hiljaa kohti kiitorataa. Viimeinen vartin odotus oli vielä niin, että meidän kone oli jo kiitoradan päässä valmiina, mutta ei saatu lähtölupaa. Lähtölupa tuli lopulta noin tunnin koneessa istumisen jälkeen ja ilmaan päästiin 17:05, kun aikataulun mukainen aika oli 15:45.

Lento Manilasta Puerto Princesaan Palawanille kestää noin tunnin. Puerton terminaalin tuloaula on tosi pieni ja siellä on vain yksi laukkuhihna. Kun päästiin koneesta portaat alas kentälle, niin samassa kentälle laskeutuu Philippine Airin kone. Kun olin päässyt terminaaliin sisälle, niin kentälle laskeutu Zest Airin iso kone. Tarkoitti samalla sitä, että kaaos terminaalissa oli valmis!

Kun lopulta sain laukun, niin tricycletaksilla tuttuun Moana Hotelliin.Illalla tuli käytyä vielä syömässä Kinabuchsissa erittäin hyvää Bistek Tagalogia ja elämä taas hymyili päivän lentohäslinkien jälkeen.

Tänään maanantain aamuyö ja -päivä ollu tosi sateinen ja ukkostanu kunnolla. Välillä säpsähtelin herälle yölläkin kovaan ukkosen paukkeeseen. Iltapäivästä alko kuitenin rauhottuun. Samalla tuli käytyä hakeen heti mopo viikoksi vuokralle, niin pääsee taas vähän kurvaileen ympäsiinsä. Tuttu Honda taas alla.Kyllä taas kelpaa.

Terveiset Puerto Princesasta Palawanilta,
Mika

torstai 16. joulukuuta 2010

Sungei Buloh Wetland Reserve

Tänään torstaina tuli käytyä suomalaisen kaverin kans Singaporen pohjoisosassa olevalla Sungei Buloh Wetland Reserve:ssä. Paikka on käytännössä luonnonsuojelualue, josta on vain muutama kilometri Malesian puolelle Johor Bahruun. Alueelle on tehty muutamia kävelyreittejä, jossa ihmiset pääsevät tutustumaan alueen luontoon ja eläimiin. Kaikki alueen eläimet ovat täysin villieläimiä. Alue on kohtuu syrjässä ja ihan helposti ja nopeasti sinne ei pääse. Me hypättiin aluksi Little Indiasta 960 bussiin, jolla Kranjin MRT-asemalle. Sieltä 925 bussiin. Ymmärsimme, että sillä olisi pitänyt päästä ihan alueen portille, mutta bussi meneekin perille asti vain sunnuntaisin. Meidän tapauksessa käveltiin sitten loppumatka lähemmäs pari kilometriä paikan päälle.

Perille päästyä nähtiinkin heti parit monitoriliskot jo ennen kuin päästiin ostamaan lippua. Lipun hinta on erittäin sopiva 1SGD/58c. Lipunmyyntitoimiston vieressä oli pieni lampi, jossa oli yksi monitorilisko ja neljä kilpikonnaa paistattelemassa päivää.Lipunoston jälkeen lähdettiin lyhyelle noin 500m pituiselle mangrovereitille. Alueella on kohtalainen vuorovesivaihtelu. Se ei kuitenkaan haittaa vierailijoita, kun mangrovepaikkojen kävelyreitit on tehty veden ja mudan yläpuolelle. Nyt oli laskuvesi ja vesi tosi vähissä.Mudassa nähtiin mönkimässä myös liujuryömijöitä. Englanniksi mudskipper. Tosi erikoisen näköinen fisu. Se näyttää kuin se olisi kalan, sammakon ja liskon risteytys. Aikasemmin nähnyt näitä Palawanilla Filippiineillä.Ihan ensi minuuttien aikana huomasin mangrovereitillä mustan käärmeen. Meillä kummallakaan ei ollut käärmeen lajista tietoa, mutta arveiltiin, että voisko olla jopa cobra.Kun tultiin mangrovereitiltä takaisin lipunmyynnin kohdalle, niin kerrottiin, että nähtiin musta käärme. Näytin kuvaa ja yksi paikan työntekijöistä tiesi kertoa heti, että kyseessä on musta cobra. Ensimmäinen kerta, kun näin cobran luonnossa. Ei niitä näy kuulemma alueellakaan kovin usein. Meidän päivä siis alkoi heti hienosti!

Sen jälkeen lähdettiin pidemmälle noin 4-5km reitille, joka kiertää lampien ympärillä ja osittain myös mangroven alueella. Ensin ylitetään silta, jossa oli ilmoitus, että alueella on myös krokotiilejä.Lintuja näkyi pitkin päivää monenlaisia. Erityisesti haikaroita.Alueella on myös saukkoja, mutta ne jäi tällä kertaa näkemättä. Samoin krokotiilit, vaikka yritimme niitä etsimällä etsiä. Kuultiin työntekijöitä, että krokotiilejä ei ole alueella joka päivä. Tosin nyttenkin kuultiin muutamalta henkilöltä, että olivat nähneet paria krokoa. Alueen krokot eivät ole mitään suuria, vaan noin metrin mittaisia. Varaaneihin kuuluvia monitoriliskoja sen sijaan nähtiin päivän aikana paljon. Pienimmät oli noin metrin paikkeilla ja suurimmat noin parimetrisiä. Tämä yksilö oli jotain siltä väliltä.Erittäin mielenkiintoinen päivä. Paikka ei ole edes monien paikallisten tiedossa. Mitään ruuhkaa siellä ei nyttenkään ollut. Meidän lisäksi vain muutamia henkilöitä. Suosittelen!

Viidakkoterveisin,
Mika

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Kiinalainen ja japanilainen puutarha

Tänään keskiviikkona tuli käytyä Singaporen länsiosassa sijaitsevassa kiinalaisessa puutarhassa. Hotellin lähellä Bugiksessa metroon, jolla reilu kymmenen pysäkin väliä Chinese Gardenin pysäkille. Puistoalue alkaakin välittömästi ja metrolta löytyy myös kyltit Chinese Garden.

Varsinaisen puistoalueen alkaessa on tietysti Singaporen tyyliin varoituskyltit, että "et saa tehdä mitään" tai tulee 500SGD penalti. Pyöräily, lemmikit mukana, kalastus...unohda.Heti kiinalaisen puutarha alkaessa vierestä kohoaa pagoda. Rakennelman sisällä ei ole mitään muuta kuin kierreportaat huipulle, josta tuli käytyä katselemassa maisemia.Kiinalaiselta puutarhalta menee tämä silta, jolla päästään japanilaisen puutarhan puolelle.Japanilaisen puutarhan puolella oli erilaisia bonsaipuita ja tietysti lisää siltoja.Alueen lammissa näkyi aika paljon tällaisia punakorvakilpikonnia.Puutarha-alueelta löytyy myös jonkinlainen kilpikonnatarha, jossa kuulemma noin 1000 kilpparia. Tulin sen verran myöhään paikalle, että jäi kilpparitarha tällä kertaa näkemättä. Puutarhat on hienosti tehty ja siellä on leppoisa kävellä ja katella maisemia.

Singaporesta,
Mika

tiistai 14. joulukuuta 2010

Joulun lähestyminen näkyy

Otsikkoon voisi lisätä, että ja valitettavasti myös kuuluu. En ole minkään tekopirteiden joululaulujen ystävä. Nyt on kuitenki se aika vuodesta, että kauppakeskuksissa käydessä niitä ei voi olla kuulematta.

Kaupungilla on tullut taas pyörittyä siellä täällä. Tässäpä muutamia kuvia viime päiviltä.

Tässä Boat Quay:ltä vähän erilainen kuva. Sieltä otetut kuvat ovat tyypillisesti pilvenpiirtäjiä täynnä. Oikealla Fullerton Hotel siltoineen ja taustalla näkyvät Suntec Cityn rakennukset.Kaksi erilaista tapaa tehdä kaupunkikierros. Yleisempänä kaksikerroksisella bussilla tai sitten vaihtoehtoisesti polkupyörän kyydissä.Sunnuntaina tuli alkuillasta käveltyä Little Indian läpi metroasemalle ja kadulle oli eksynyt muutama muukin paikan päälle. Kuvasta on helppo tehdä pari havaintoa. Naisten runsas lukumäärä, sekä "Vanhoja poikia viiksekkäitä..."Takaisin jouluteemaan. Singaporesta löytyy todella paljon erilaisia suuria kauppakeskuksia ja jokainen niistä yrittää tuoda joulua esille eri tavoin. City Square Mallin pihalta löytyy tällainen kohtuu kokoinen muovinen hyypiö.Singaporen tunnetuin ja suurin ostoskatu on nimeltään Orchard Road. Katu on lähes täynnä ostoskeskuksia vieri vieressä molemmin puolin katua. Purukkaa on nyt joulun alla iltaisin todella paljon ja kaikki yrittävät saada ikuistettua itsensä valomeren kans.Yksi kauppakeskus on kuitenki ylitse muiden ilman jouluvalojakin ja se on ION. Tämän kauppakeskuksen huomaa valoineen ja videoseinineen kauempaakin.Terveisin Singaporesta,
Mika

torstai 9. joulukuuta 2010

Kaupunkioppaana Singaporessa

Maanantaina tuli eksyttyä käymään Farrer Parkin metroaseman kupeessa olevassa City Square Mallissa. Kello alkoi oleen sen verran, että murina alkoi kuuluun vatsasta, joten piti etsiä jokin ruokapaikka käsiin. Satuin huomaamaan, että kauppakeskuksessa näyttää olevan Sushi Tei -niminen japanilainen ravintola. Välittömästi sen nähtyä tuli mieleen, että pakko mennä syömään lohta. Sushipaikat toimii täällä Aasiassa hyvin lohinälän tyydyttäjinä. Yleensä joka paikassa on aina tarjolla jonkinlaista lohisushi tai -sashimia ja erilaisia lohesta tehtyjä makirullia. Paikka löytyi ja sisälle siis. Vasta siellä huomasin, että tämä olikin tällainen sushibaari, jossa hihna. Tällainen ollut joskus Helsingissäkin, mutta kun noin pari-kolme vuotta sitten olin menossa sinne, niin se olikin jo suljettu. Tällä reissulla vastaavissa tullut käytyä syömässä ainakin parissa eri paikassa Kota Kinabalussa ja yhdessä Kuala Lumpurissa. Idea on simppeli ja toimiva. Hihnalta voi ottaa mitä annoksia haluaa ja annoksen hinnan määrää lautasen väri. Kun kupu on ravittu, niin tarjoilija paikalle ja hän laskee vain eri väristen lautasten määrän ja lasku tulee suoraan siitä. Hyvä ja toimiva juttu. Kaikkia tarjolla olevia sushi- tai makiannoksia ei toki voi varsinkaan pienemmissä paikoissa olla valmiina hihnalla. Silloin vain ilmoitus tarjoilijalle, että saisiko tällaista. Näin kävi nyttenki. Lohta ei ollut suoraan hihnalla, joten piti tilata erikseen pari annosta. Hinta pysyy samana. Oli sitä tarjolla hihnalla tai erikseen tilattaessa.Saman päivän iltana mulle tuli Singaporeen vieraaksi viehättävä neitokainen, jolle tullut oltua viime päivät kaupunkioppaana. Tiistaina käytiin katseleen kaupungin keskustan tärkeimpiä paikkoja. Ensin Marina Bay Sandin ylätasanteelle ihmetteleen kaupunkia. Sieltä huomasin, että mitä ovat nuo sadat isot valkoiset pallot vedessä Marina Bay Sandsin ja Merlion Parkin välissä. Niitä ei ollut viimeksi.Käveltiin Marina Bay Sandsiltä uusi kävelysilta Esplanaden puolelle ja siellä huomattiinki, että oli katutasolla oli hillitön läjä lisää samoja valkoisia palloja. Kysyttiin, että mikä ihme on oikein homman nimi. Kerrottiin, että ne ovat "Wish Balls", joihin voi kirjoittaa toiveita ja ne sitten roudataan veteen. Pallot on vedessä noin kuukauden. Kuulosti sopivan huuhaahommalta, että piti sitten itsekkin osallistua aiheeseen, kun oli kerran ilmaista. Tässä taiteilija itse ja kynä on puhunut.Torstaina päätettiin lähteä käymään Sentosalla katsomassa siellä olevaa Underwater Worldiä. Kyseessä siis paikka, josta löytyy mereneläviä alkaen pienistä riuttakaloista ja toisessa ääripäässä sitten mm. kilpikonnat, hait ja delffiinit. Ensin metrolla LIttle Indiasta Harbour Frontiin. Sieltä mentiin suoraan Cable Car -asemalle. Aikasemmin tullut käytyä Sentosalla pari kertaa, mutta tämä kulkupeli jäänyt kokeilematta. Lippu oli aikasta suolanen sen ollessa 24SGD/13,35€ yhteen suuntaan. Kahteen suuntaan lippu oli kahdelta 26SGD/14,55€. Aikasta mielenkiintoista hinnoittelua. Tuolla käytännössä vain "pakotetaan" kaikki ottamaan meno-paluu, jotka haluavat mennä välin ilmojen kautta. Kaikkea pitää kokeilla vähintään kerran ja niin tätäkin.Kyllähän ilmasta näki ihan mukavasti ja sikäli mukava kokemus.

Sentosan puolelle päästyä otettiin Blue Line -bussi alle, jolla yksi pysäkinväli ja Underwater Worldiin. Bussit Sentosan sisällä ovat ilmaiset. Lippu paikkaan oli 22,90SGD/12,82€/kpl. Yhdessä akvaariossa oli meduusoita. Mikä akvaariosta teki hienon, niin siinä vaihtui värit vähän väliä. Kun meduusat on muutenkin lähes läpinäkyviä, niin ne näytti aikasta mielenkiintoisilta eri värisinä.Paikassa oli myös tällainen tunneli, jossa mm. hait ja rauskut uiskentelevat ympärillä.Se mikä oli itelle uutta muista vastaavista isoista akvaarioista, oli hai- ja rauskualtaat, jossa niihin sai myös koskea ja silittää. Hait oli tosi pieniä. Tuli vasta myöhemmin mieleen, että mitähän lajia ne mahtoi edes olla. En ole ainakaan sukeltaessa törmänny vastaaviin haihin. Osa rauskuista oli kohtuu isojakin ja niille pystyi ostamaan syötävää ja syöttämään niitä kädestä.Tuli käytyä katsomassa myös merileijonien ja delffiinien esitys. Merileijonia katsellessa tuli mieleen, että ne on kuin hyvinkoulutettuja koiria. Samalla tavalla virtaa ja tekee kaiken innoissaan, kunhan saa vain jotain palkkioksi. Tässä kuva delffiinien esityksestä.Akvaarion jälkeen käytiin vielä katsahtamassa Palawan Beachiä. Siinä nimessä kun on jotain niin tuttua varsinkin minun vieraalle.Sellaista täältä Singaporesta,
Mika

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Paluu Singaporeen

Torstaina tuli hypättyä Mikon kans Bintanilta lauttaan ja takaisin Singaporeen. Lauttamatka kesti noin 1h 30min ja hintaa nopealle katamaraanille tuli 165000R/13,70€. Samalla maisema vaihtui Bintanin sekavasta kaupunkikuvasta vähän nykyaikaisemmaksi. Tässä perusnäkymää minun hotellin läheltä Rocher Centerin kupeesta.Perjantaina tuli käytyä kaverin kans leffassa ja täytyy sanoa, että kyllä oli omiin odotusarvoihin nähden yksi huonoimmista leffoista mitä ikinä nähny. Rainan nimi on Bruce Lee's brother. Vanhana, siis tosi vanhana, karatekaa ja Brucen fanina sitä odotti, että tiedossa on kunnon potkuleffa ja hyviä taistelukohtauksia. Niitä tosin ei nähty yhtään ainoaa sen noin 1h 15min aikana, mita paikalla oltiin. Sen jälkeen ei enää yksinkertaisesti kyennyt katsoon pidempään, vaan lähdettiin kaikki kesken kaiken pois. Siitä vain katsomaan erittäin vauhdikasta ja tiukasti otteessa pitävää leffaa. ;)

Tässä viimeiset pari päivää menny puuhaillessa ja säädellessä niitä näitä. Katsellaan mitä lähi päivät tarjoaa.

Singaporesta,
Mika

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Penyengat Island

Eilen tiistaina lähdettiin käymään hotellilta reilun 10min päässä Tanjung Pinangin keskustassa. Kaupungissa itsessä ei ole kovin paljon nähtävää. Olin lukenut, että rannikolta näkyvällä ihan vieressä olevalla Penyengatin saarella olisi jotain. Päätettiin sitten Mikon kans käydä katsomassa saarta paikan päällä. Mentiin laiturille, josta pienet veneet ajavat saarien väliä vähän väliä. Ostettiin laiturilta 5000R/42c tiketti ja veneen kyytiin. Vene ajaa saarten väliä noin 10min, jonka jälkeen oltiin perillä. Tässä juuri hypätty laiturille ja vene pakittamassa pois.Saaren näkymää Bintanilta ja mereltä päin hallitsee tämä keltainen moskeija.Moskeijan vieressä meille tultiin tarjoamaan sivuvaunumoottoripyörällä tehtävää pientä saarikierrosta. Saaren koko muutenkin on vain 2km2, joten isoa kierrosta siellä ei voi tehdä, vaikka haluais. Kysyttiin hintaa ja se oli yhteensä meiltä kahdelta hengeltä 25000R/2,08€. Kuullosti ihan sopivalta, joten siitä oli turha tingata ja otettiin se. Lähdettiin sitten mopolla liikenteeseen. Tässä saarella asuvien kämppiä.Toisaalla saarella yhden laiturin päässä oli tällainen portti saarelle, jonka alla piti käydä ottamassa foto. Selamat Datang eli malesiankielellä tervetuloa, jota myös Indonesiassa puhutaan.Pienellä saarella on muutamia historiallisia rakennuksia. Yksi on tämä 1840-luvulta oleva palatsin toimisto.Pieni kierros oli hyvin pian tehty ja saari nähty. Sen jälkeen mentiinkin vastaavalla pikku paatilla takaisin Bintanin puolelle.

Tänään keskiviikkona mentiin käymään kylillä syömässä. Hyvin lähellä Tanjung Pinangin lauttasatamaa on myös tälläinen hallintorakenus.Kun syönnit oli syöty, niin päätettiin mennä käymään keilaamassa, kun keilahalli oli vieressä "kauppakeskuksessa". Mentiin yläkertaan, niin kaikki ovet lukossa. Kysyttiin sitten yhdeltä hemmolta, niin kertoi, että se ollut varmaan jo vuoden suljettuna. Se siitä sitten. Sitten hotellin ilmaisella kyydillä takaisin hotellille ja rentoutuun altaalle. Meneehän se iltapäivä näinkin.Kelpaisi varmaan aikasta monelle siellä Suomessakin...?

Kuukausi vaihtui tänään joulukuuksi. Samalla blokin tilastoista näin, että marraskuussa blokilla oli enemmän lukijoita kuin tähän mennessä kertaakaan aikasemmin. Yhteensä 3680 hittiä. Se on vähän reilu 300 enemmän kuin edellinen ennätys lokakuulta. Tilastot blokissa on ollut käytössä vasta heinäkuun alusta lähtien, joten blokin alkutilanteesta minulla ei ole mitään tietoa. Kiitoksia kaikille lukijoille!!

Tanjung Pinangista Bintanilta,
Mika