torstai 19. toukokuuta 2011

19 kuukautta, 10 maata, 49 lentoa, 100 sukellusta...

Niin se päättyi tämä pidempikin reissu. Lähdin matkaan 14.10.2009 Helsingistä ja aluksi otin suunnaksi Japanin ja siellä Nagoya. Viime vuosina kiinnostus Japania kohtaan on kasvanut ja ollut fiilis, että siellä pitää päästä käymään. Kun reissusuunnitelmat etenivät ja reissun toteutuminen alkoi näyttää vihreää valoa päätin, että minun on mentävä heti aluksi Japaniin. Muuten siellä jää helposti käymättä. Nagoyaan lähtiessä olin varannut etukäteen ainoastaan viisi ensimmäistä yötä hotellista. Sen jälkeen kaikki oli auki. Myös mihin kaupunkiin seuraavaksi ja mihin Japanin jälkeen. Tiesin ainoastaan, että Tokiossa on pakko käydä ennen kuin jatkaa ulos Japanista. Lähtiessä minulla ei ollut myöskään mitään hajua, että kauon tulen reissaamaan.

Lopulta reissu kesti päivälleen vuosi ja 7 kuukautta. Tuona aikana tuli käytyä kymmenessä maassa. Monissa maissa useampaan kertaan. Reissu olikin melkoista siksakkia eri maitten kesken. Se oli tosin tiedossa jo ennen reissua, että niin tulee käymään. Suomeen palasin lopulta 14.5.2011.

Reissu eteni maittain seuraavasti:

Japani 15.10.2009 - 03.11.2009
Thaimaa 03.11.2009 - 22.11.2009
Laos 22.11.2009 - 04.12.2009
Thaimaa 04.12.2009 - 06.01.2010
***
Filippiinit 06.01.2010 - 03.05.2010
Malesia 03.05.2010 - 23.05.2010
Brunei 23.05.2010 - 27.05.2010
Malesia 27.05.2010 - 01.06.2010
Filippiinit 01.06.2010 - 30.07.2010
Vietnam 30.07.2010 - 12.08.2010
Kambotza 12.08.2010 - 27.08.2010
Thaimaa 27.08.2010 - 12.09.2010
Filippiinit 13.09.2010 - 04.10.2010
Malesia 04.10.2010 - 12.10.2010
Singapore 12.10.2010 - 03.11.2010
Malesia 03.11.2010 - 03.11.2010
Singapore 03.10.2010 - 26.11.2010
Indonesia 26.11.2010 - 02.12.2010
Singapore 02.12.2010 - 19.12.2010
Filippiinit 19.12.2010 - 09.01.2011
***
Singapore 09.01.2011 - 16.01.2011
Malesia 16.01.2011 - 31.01.2011
Thaimaa 31.01.2011 - 28.02.2011
Indonesia 28.02.2011 - 20.03.2011
Filippiinit 21.03.2011 - 13.05.2011
Thaimaa 13.05.2011 - 14.05.2011 (Transit)

49 lentoa ja 16 lentoyhtiötä:

14.10.2009 Helsinki - Nagoya, Finnair
03.11.2009 Tokio - Bangkok, Northwest
14.11.2009 Bangkok - Chiang Mai, Thai
22.11.2009 Chiang Mai - Luang Prabang, Lao Air
29.11.2009 Luang Prabang - Vientiane, Lao Air
04.12.2009 Vientiane - Bangkok, Lao Air
04.12.2009 Bangkok - Phuket, Thai
18.12.2009 Phuket - Bangkok, Thai
***
06.01.2010 Bangkok - Manila, Philippine Airlines
07.01.2010 Manila - Puerto Princesa, Philippine Airlines
12.01.2010 Puerto Princesa - Manila, Philippine Airlines
11.02.2010 Manila - Cebu, Cebu Pacific
23.02.2010 Cebu - Puerto Princesa, Cebu Pacific
01.05.2010 Puerto Princesa - Manila, Philippine Airlines
03.05.2010 Manila - Kota Kinabalu, Cebu Pacific
08.05.2010 Kota Kinabalu - Tawau, Air Asia
19.05.2010 Sandakan - Kota Kinabalu, MAS Wings
30.05.2010 Miri - Kota Kinabalu, MAS Wings
01.06.2010 Kota Kinabalu - Angeles City/Clark, Air Asia
06.06.2010 Manila - Puerto Princesa, Philippine Airlines
29.07.2010 Puerto Princesa - Manila, Cebu Pacific
30.07.2010 Manila - Saigon, Cebu Pacific
12.08.2010 Saigon - Phnom Penh, Vietnam Airlines
27.08.2010 Siem Reap - Bangkok, Bangkok Airways
13.09.2010 Bangkok - Manila, Cebu Pacific
13.09.2010 Manila - Puerto Princesa, Cebu Pacific
28.09.2010 Puerto Princesa - Manila, Cebu Pacific
29.09.2010 Manila - Davao, AirPhil Express
03.10.2010 Davao - Manila, AirPhil Express
04.10.2010 Manila - Kuala Lumpur, Cebu Pacific
19.12.2010 Singapore - Manila, Cebu Pacific
19.12.2010 Manila - Puerto Princesa, Cebu Pacific
***
09.01.2011 Puerto Princesa - Manila, Cebu Pacific
09.01.2011 Manila - Singapore, Cebu Pacific
16.01.2011 Singapore - Langkawi, Air Asia
31.01.2011 Penang - Phuket, FireFly
28.02.2011 Phuket - Jakarta, Air Asia
04.03.2011 Jakarta - Mataram, Lion Air
13.03.2011 Denpasar - Labuan Bajo, Merpati
19.03.2011 Labuan Bajo - Denpasar, Merpati
19.03.2011 Denpasar - Jakarta, Batavia
21.03.2011 Jakarta - Manila, Cebu Pacific
21.03.2011 Manila - Puerto Princesa, Cebu Pacific
04.05.2011 Puerto Princesa - Manila, Cebu Pacific
04.05.2011 Manila - Caticlan/Boracay, Cebu Pacific
11.05.2011 Caticlan/Boracay - Manila, AirPhil Express
13.05.2011 Manila - Bangkok, Thai Airways
14.05.2011 Bangkok - Helsinki, Finnair
14.05.2011 Helsinki - Kemi/Tornio, FinnComm

Cebu Pacificin koneita tuli käytettyä yhteensä 17 kertaa.Kaikki lennot.Koneissa tuli istuttua yhteensä noin 62000km.

Missä reissu tuli vietettyä vuorokausien suhteen?1. Filippiinit 271vrk (9kk)

* Puerto Princesa 153vrk (5kk)
* Roxas / Palawan 48vrk
* Sabang Beach / Mindoro 15vrk
* Angeles City 12vrk
* Manila 9vrk
* Alona Beach / Panglao 8vrk
* Subic 7vrk
* Boracay 7vrk
* Cebu 4vrk
* El Nido 4vrk
* Davao 4vrk2. Thaimaa 90vrk (3kk)

* Phuket 42vrk
* Pattaya 31vrk
* Chiang Mai 8vrk
* Bangkok 7vrk
* Koh Samet 1vrk
* Rayong 1vrk
3. Singapore 69vrk (2kk 1vk)4. Malesia 48vrk

* Kota Kinabalu 9vrk
* Kuala Lumpur 8vrk
* Langkawi 8vrk
* Penang 7vrk
* Semporna 5vrk
* Sandakan 4vrk
* Miri 3vrk
* Pulau Mabul 2vrk
* Labuan Town 2vrk5. Indonesia 26vrk

* Labuan Bajo / Flores 6vrk
* Jakarta 5vrk
* Gili Trawangan 5vrk
* Batam 3vrk
* Bintan 3vrk
* Lombok 3vrk
* Bali 1vrk6. Japani 19vrk

* Tokio 11vrk
* Nagoya 8vrk7. Kambotza 15vrk

* Phnom Penh 6vrk
* Siem Reap 6vrk
* Kompong Thom 3vrk8. Vietnam 13vrk

* Saigon / Ho Chi Minh City 9vrk
* Phan Thiet 4vrk9. Laos 12vrk

* Luang Prabang 7vrk
* Vientiane 5vrk
10. Brunei 4vrk


* Bandar Seri Begawan 4vrk
Hotellivuorokausia tuli yhteensä 567. Lentäessä meni ainakin neljä yötä. Kaikki hotellit.

Blokia vähänkin lukeneet ovat huomanneet, että mopoiltua ja sukellettua on tullut paljon. Mopo on ollut vuokralla monissa paikoissa lähes koko ajan. Mopoilla onkin ollut mukava kurvailla ympäriinsä oman aikataulun mukaan. Samalla on monesti tullut "eksyttyä" mielenkiintoisiin paikkoihin, joita ilman mopoa ei olis tullut ikinä nähtyä. Tässä on tauko paikalla jossain Roxaksen metsäpolulla Palawanilla Filippiineillä.Pullot tuli laitettua selkään myös aikasta monessa paikassa ja käytyä tutkimassa vähän merten salaisuuksia pintaa syvemmältä. Sukelluksia kertyi lopulta tasan 100 kokonaissaldon näyttäessä nyt lukemaa 217. Ennen tätä reissua en ollut sukeltanut koskaan Malesiassa. Nyt tuli käytyä muutamassa paikassa, joista varsinkin Pulau Mabul ja Sipadan säväyttivät Borneossa. Sipadanissa kävin sukeltamassa vain yhtenä päivänä ja näkyvyys silloin ei ollut mikään kovin erikoinen. Se tuli kuitenkin selväksi, että miksi se on maailman kuulu paikka. Kilpikonnia ja haita siellä on todella paljon. Tässä sukellusopas poseeraa parin kilpikonnan kans piikkimakrillien pyöriessä taustalla.Thaimaan Phuketissa olen sukeltanut eniten ennen tätä reissua. Hienoja sukelluspäiviä siellä oli nyttenkin. Indonesiassa tuli käytyä sukeltamassa Gili saarien ympärillä ja Komodon maisemissa. Gilillä oli hienot ja asialliset sukelluskohteet, mutta Komodon kohteet oli jotain mikä todella säväytti. Varsinkin Manta Pointilla tehdyt kaksi sukellusta oli jotain uskomatonta. Paholaisrauskuja näkyi pinnassa toista kymmentä yhtä aikaa ennen sukellusta. Käytiinkin snorklaamassa niiden kans ennen varsinaista sukellusta toisena päivänä. Pinnan alla hauskuus jatkui. Yhdessä paikassa näin kolme mantaa uimassa yhdessä. Tässä pari mantaa.Eniten sukelluksia tuli Puerto Princesassa Filippiineillä, jossa myös vietin koko reissusta eniten aikaa. Sukelluksia tuli yhteensä 43. Pete's Reefillä on hyvä mahdollisuus nähdä isoja barracudaparvia.Sukelluksien lisäksi Puerto Princesassa tuli tehtyä neljä valashairetkeä. Valashaiden kans snorklaaminen oli ehdottomasti yksi reissun kohokohtia. Syyskuussa tehdyllä reissulla meitä hemmoteltiin vielä noin 30 pilottivalaan ryhmällä, joiden kans tuli käytyä myös snorklaamassa. Tämä valashai viihdytti meitä toukokuussa 2011.Jossain vaiheessa reissua aloin kirjoittamaan erikseen Reef Dive -blokia, jossa enemmän juttua ja kuvia sukeltamisesta.

Valokuvia tuli otettua aktiivisesti koko reissun ajan. Valokuvien määrä yllätti vähän itsenikin. Niitä tuli otettua koko reissun aikana noin 23000 eli noin 1300 kuvaa/kk.

Tarkkaa hintaa tälle koko reissulle en tiedä, mutta pyöritään jossain 45000-50000€ haarukassa. Eihän se mikään halpa ollut, mutta varaamassani budjetissa pysyin, joten sikäli kaikki hyvin.

Blokia tuli kirjoitettua aktiivisesti koko reissun ajan ja on ollut ilo huomata, että se on myös kelvannut niin monille. Tilastot kävijöille mulla on ollut käytössä viime vuoden kesäkuusta lähtien ja kävijämäärät päivää kohden ovat olleet noin sadan paikkeilla. Tammikuussa 2011 oli lukijoita ennätysmäärä 4019. Kiitokset kaikille lukijoille!! Vaikka reissu onkin nyt ohi, niin kommentteja ja kysymyksiä saa edelleen laittaa blokiin tai suoraan minulle myös jatkossa. Pyrin vastaamaan kaikkiin viesteihin.

Jos joku miettii vastaavalle reissulle lähtöä, niin ei muuta kuin rohkeasti vain menoksi. Kiertäessä näkee ja kokee niin paljon uusia asioita. Samalla tapaa paljon mielenkiintoisia tuttavuuksia ympäri maailmaa. Lähtisinkö uudestaan? Kyllä, ehdottomasti!!

Nyt täytyy kuitenkin keskittyä oman alan töiden (IT ja/tai SAP) hakuun, joten reissut on vähäksi aikaa tehty. Hyviä työtarjouksia otetaan vastaan pääkaupunkiseudulta ja ulkomailta.

Torniosta,
Mika
mikazz (@) gmail dot com

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Manila - Bangkok - Helsinki - Kemi/Tornio

Manilassa tuli majoituttua Ermitan kaupunginosassa olevaan Stone Houseen Mabini Streetillä. Hotelli ei ole mikään kummoinen, mutta sijainniltaan se on hyvä ihan Robinsonin kauppakeskuksen vieressä. Samoin hintataso on sopiva. Minun huone maksoi 1100PHP/19€, josta löytyy ilmastointi, kaapeli-tv ja oma wc/suihku. Hotellista löytyy myös halvempia ja kalliimpia huoneita.

Robinssonista löytyy paljon erilaisia ruokapaikkoja ja siellä tulikin käytyä syömässä joka päivä keskiviikosta perjantaihin.Torstai-iltana tuli käytyä viettämässä iltaa Cowboy Grillillä, joka on samalla kadulla hotellin kans. Paikassa on useampi bändi soittamassa joka ilta.Kun kolme eri bändiä olivat käyneet heittämässä eka setit, lavalle nousi suosittu paikallinen koomikko Andrew E.Mulle nimi ei sanonut sattuneesta syystä yhtään mitään, mutta kaverin suosiosta paikallisten keskuudessa kertoo jotain tämä kuva. Kuvia ja videopätkiä otettiin kovasti.Perjataina oli vuorossa siirtymäpäivä. Tällä kertaa se ei tosin ollut mikä tahansa siirtymäpäivä, vaan tämän pitkän reissun paluulento takaisin Suomeen. Ostin lipun jo noin 6vk aikaisemmin Finnairin sivulta välille Manila - Kemi/Tornio, joka sisälsi kolme erillistä lentoa. Ensimmäinen oli Thai Airwaysin lento Manilasta Bangkokkiin, toinen Finnairilla Bangkokista Helsinkiin ja kolmas FinnCommilla Helsingistä Kemi/Tornioon. Lippujen mukaan lentojen kokonaisaika Manilasta Kemiin oli noin 19h.

Manilassa minun iso laukku chekattiin suoraan lopulliseen määränpäähän eli Kemi/Tornion kentälle. Kone lähti noin 30min myöhässä, joten lipussa ollut 1,5h vaihtoaika Bangkokissa lyheni välittömästi vajaaseen tuntiin. Bangkokissa transfer tiskille hakeen boarding passia Finnairin lennolle. Siellä sanottiin, että tiski on jo kiinni ja mennä suoraan portille. Sinne siis ja siellä mulle printattiin boarding passi sekä Helsingin, että Kemin lennolle. Kello oli samalla jo niin paljon, että käytännössä suoraan koneeseen.

Bangkokin lento Helsinkiin kestää noin 10h. En osaa nukkua koneessa kunnolla ja sen vuoksi tällaiset pitkät lennot on mulle aina kohtuu raskaita. Koneen viimein laskeuduttua Helsinkiin ajallaan mulla jäi noin kolme tuntia aikaa Kemi/Tornion koneen lähtöön. Helsingin kentällä toimii onneksi ilmainen wifi portin 21 ja Irkkubaarin lähimaastossa, joten siellä sai oman läppärin verkkoon ja pääsi kuluttaan aikaa surffaamalla netissa. Kone pohjoiseen lähti ajallaan noin 9:40.Koneen alkaessa lähestyä Kemi/Tornion kenttää näkyi, että eilisestä illasta on lennetty jo noin 10000km ja suuntana on ollut pohjoinen. Meressä näkyi isoja jäälauttoja vaikka kuinka paljon. Kun kone oli laskeutunut, niin odotin mielenkiinnolla, että oliko myös minun Manilassa jättämä laukku löytänyt perille. Hihnan lähdettyä pyörimään minun laukku tuli ensimmäisten joukossa, joten sikälikin kaikki hyvin. Kun kyytikin oli kentällä vastassa, niin vielä viimeinen rykäisy autolla Tornioon. Matkustusaika hotellilta Manilasta Tornioon kotiovelle oli lopulta lähes 23h.

Pikkusisko oli leiponut reissaajalle aiheeseen liittyvän tervetuliaiskakun, joten kotia tultua sai heti suut makiaksi.Tämä reissu oli siis tässä. Reissun kesto oli päivälleen vuosi ja 7kk. Samalla tapahtuu paluu arkeen. Käytännössä se tarkoittaa töidenhakua omalta alalta (IT ja/tai SAP) tai jotain muita mielenkiintoisia hommia. Jatkon suhteen kaikki on täysin auki, joten hyviä työtarjouksia otetaan vastaan suurella skaalalla Torniosta, pääkaupunkiseudulta kuin myös ulkomailta.

Kirjoitan reissusta vielä jonkunlaisen yhteenvedon lähipäivinä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin!Grillausterveisin Torniosta,
Mika

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Caticlan/Boracay - Manila

Päivät Boracaylla menneet rennoissa merkeissä. Ilmat tosin ei ole oikein suosineet. Sunnuntai ja maanantai oli kohtuu sateisia ja tosi tuulisia päiviä. Välillä vettä tuli poikittain ja kohtuu lujaa. Manila on Boracaylta 300km päässä ja siellä oli ollut kunnon tulvia vesisateiden johdosta.

Yksi päivä kävellessä sattui silmään tällainen hauskan näköinen kookospähkinä. Pähkinä oli baarin edustalla, jonka nimi oli osuvasti - Keep Smiling.Ennen Boracaylle tuloa oli ajatuksena, että voisi kävästä sukeltamassa yhtenä päivänä, että näkis vähän minkälainen vedenalainen maailma siellä on. Boracaylle tullessa mulla oli flunssa kovimmillaan. Maanantaina olisi jo olon puolesta pystynyt sukeltamaan, mutta silloin ilma oli aikasta kehno ja kovan tuulen vuoksi aallokko oli melkoinen. Vedessä ei näkynytkään yhtään ainoaa venettä. Sitten alkoi jo aika loppuun sukelluksilta, joten sukellukset jäi Boracaylla tällä erää tekemättä. Sukelluskohteita saaren ympärillä vaikuttaisi olevan paljon.Tiistaina ilmat alkoi taas kirkastumaan ja rannallakin oli heti kovasti porukkaa ja veneitä.Samana päivänä tuli myös käytyä kurvailemassa vesiscootterilla ekaa kertaa reiluun 10 vuoteen. Kun diili 30min ajelusta oli tehty, niin kuljetettiin autolla ensin Boracayn toiselle puolen. Siellä mentiin pikaveneellä ensin isolle aukkuroituun lautalle, josta varsinaiset ajelut aloitettiin.Kulkupelinä oli Yamahan XL700 Waverunner ja hyvin tuntui kulkevan. Keli oli kohtuu aallokkoista ja 30min ajon jälkeen käsivarret oli täysin puhki hyppyyttämisestä. Hauskaa puuhaa! Hauskuudella on myös hintansa. Tämä lysti kustansi 2000PHP/34€/30min.

Boracay ja siellä varsinkin White Sand Beach on viimeisen päälle hieno ranta. Saari on samalla Filippiinien ylivoimaisesti suosituin turistikohde ja porukkaa on sen mukaisesti. Jos Filippiinejä vertaa Thaimaahan, niin tulee väistämättä mieleen, että Boracay on Filippiinien Phuket.

Boracaylla tuli vietettyä tasan viikko ja tänään keskiviikkona oli vuorossa siirtyminen Manilaan. Lento oli aamulla 9:10 Caticlanista ja hotellilta tuli lähdettyä 7:20. Sieltä ensin tricycletaksilla lauttasatamaan. Siellä oli samanlainen lippu-lappu-show kuin Boracaylle tullessakin. Terminal fee 50PHP/83c, lauttalippu 25PHP/42c ja traikkikyyti toisella puolen veneeltä satamasta kentälle 50PHP/83c. Nuo kaikki piti siis maksaa Boracayn puolella. Muuta maksuja ei sitten mennytkään kuin vasta lentokentällä terminal fee 20PHP/34c. Boracaylle tullessa kannattee huomioida, että ruumaan saa laittaa ilmaiseksi vain max. 10kg painavan laukun. Itellä laukun paino on 25kg, joten sitä rokotetaan 150PHP/2,5€/kg.

Sitten vain AirPhil Expressin Q300 koneeseen ja menoksi.Maisemat vaihtuivat kerta heitolla hieman toisenlaisiksi, kun alettiin oleen Manilassa.Manilan sykkeestä,
Mika

lauantai 7. toukokuuta 2011

White Sand Beach, purjehdusta ja luolia

Torstaina tuli käytyä kävelemässä hotellin vieressä olevalla Boracayn tunnetuimmalla ja suurimmalla rannalla eli White Sand Beachillä. Hotellista on tosi sokkeloinen noin 100m pitkä kuja rannalle ja ranta avautuu heti edessä tällaisena.Ranta on useita kilometrejä pitkä ja sille mahtuu monenlaista hotellia, majataloa, ravintolaa, kauppaa, jne.Rannan edustalla on erilaisia veneitä vaikka kuinka paljon. Tyypillinen purjevene Boracaylla.Perjantaina vuokrattiin neljän hengen porukalla edellisen kuvan kaltainen purjevene puoleksi päivää. Hinnaksi sovittiin neljältä yhteensä 1800PHP/30€/3h. Lopulta oltiin reissussa noin neljä tuntia ja hinta pysyi samana. Vene on keskeltä tosi kapea ja me kaikki neljä oltiinkin rungon molemmin puolin olevilla verkoilla. Mikäpä siinä oli ihmetellä maisemia laineiden liplattaessa.Ensimmäiseksi kohteeksi haluttiin Boracayn vieressä oleva Crystal Cave Island. Saarelta löytyy kaksi luolaa, joista numero kaksi menee saaren halki. Tässä ollaan juuri tultu ensimmäisen luolan portaille.Kun portaat laskeutuu alas, niin siellä on kohtuullisen kokoinen luola. Luolassa on aukko portaiden kohdalta ylös, mutta myös isompi aukko merelle päin. Eilen ilma oli kohtuu pilvinen ja välillä tuli muutamia yksittäisiä pisaroitakin. Tuulta oli myös jonkin verran ja luolaan tuli kohtuu kokoista aaltoa. Sen vuoksi luolan suulle ei voinut mennä normaalisti snorklaamaan ollenkaan. Vähän veden pinnan yläpuolella oli jonkinlainen turvaköysi ja päätin käydä sitä hyväksi käyttäen katsomassa, että miltä luolassa näyttää pinnan alla.Näytti ihan hienolta. Tyynellä ja aurinkoisella kelillä olisi varmasti hieno paikka snorklailla kaikessa rauhassa. Nyt kun aaltoa tuli luolaan kohtuu voimalla, niin sain olla vedessä ihan yksin. Eipä ollu ainakaan ruuhkaa.

Ensimmäisen luolan jälkeen käytiin vielä kurkkaamassa toista luolaa. Kun se oli nähty, niin hypättiin takaisin veneeseen ja mentiin Crocodile Islandin kupeeseen snorklaamaan. Paikalla oli kohtuu kova virtaus juuri silloin, joten mitenkään rennosti siinä ei voinut kellua. Yksi merenneito tuli kuitenkin veden alla minua vastaan.Snorklailujen jälkeen purjeet uudelleen ylös ja takaisin kohti White Sand Beachiä. Siellä mentiin rannalla olevalle Station 3:lle eli samaan paikkaan, josta lähdettiin liikenteeseen. Tässä White Sand Beachia kohtuu läheltä hotellia.Keli oli pilvinen tai puoli pilvinen koko päivän. Sopivan tuulen ansiosta kevyt vene kulki hienosti ja koko päivä mentiin puhtaasti purjehtien. Veneessä ei edes ollut moottoria. Mukava ja rento päivä merellä, vaikka keli ei mitenkään aurinkoinen ollutkaan.

Illalla käytiin vielä porukalla kuuntelemassa aimo annos rokkia rannan keskivaiheilla Station 2:sen maastossa.Tänään lauantai tullut vietettyä rauhallisissa merkeissä. Käytyä syömässä hyvin ja levättyä. Aina ei jaksa. Eikä tarvikkaan.

Boracaylta chillaillen,
Mika