sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Boracayn lomasaari tulvii taifuuni Urdujan jäljiltä


Erittäin suosittu ja valkoisista rannoistaan tunnettu Boracayn lomasaari tulvii tällä hetkellä rajusti taifuuni Urdujan jäljiltä. Alueella on satanut nyt kolmisen vuorokautta ja sataa edelleen. Lentokenttä ja alueen satamat on myös suljettu. Samoin sähköt pätkii.

Tässä näkymää Boracayn pääkadulta Henann Hotellin edestä.

Suuntana Aasia | Boracayn lomasaari tulvii taifuuni Urdujan jäljiltä
Kuva: Jaime Marin Diaz
Tässä vastaavasti näkymää D-Mallin alueelta.

Suuntana Aasia | Boracayn lomasaari tulvii taifuuni Urdujan jäljiltä
Kuva: Jaime Marin Diaz
Suurin osa taifuuneista Filippineillä varsinkin Luzonin saaren kuten Manilan alueella ovat heinä-syyskuun aikana. Etelämpänä on ollut kuitenkin useampana vuotena taifuuni tai pari vielä joulukuussakin. Joinakin vuosina jopa vuoden voimakkain. Tosin ne ovat aika harvinaisia.

Vaikka Boracaylla tällä hetkellä tulviikin, niin muutaman päivän sisällä tilanne on taas entisellään ja valkoiset rannat ovat täynnä ihmisiä. 

Terveisin,
Mika

lauantai 2. joulukuuta 2017

Suuntana Aasia yhteistyössä Agodan kans

Suuntana Aasia | Suuntana Aasia yhteistyössä Agodan kans

Sopivan hotellin valinta voi olla erittäin tärkeää loman onnistumisen ja viihtyvyyden kannalta. Tämä korostuu entisestään, jos kohteessa on tarkoitus olla pidempään. Suuntana Aasia -bloki toimii yhteistyössä Agodan kans ja tästä merkkinä bloki saa käyttää myös alla olevaa logoa sivuillaan.

                                                                   

Blokin päävalikosta vasemmasta yläkulmasta löytyy kaksi hotelleihin liittyvää osiota:

  • Testatut Hotellit
    • Tähän olen listannut hotellit Aasiasta, joissa olen itse yöpynyt ja viettänyt aikaa. Mukana myös virallinen luokitus ja lyhyet kommentit hotelleista.
  • Hotellitarjoukset
    • Tähän osioon olen koonnut hotellitarjouksia ympäri maailmaa eri kaupungeista Suomi mukaan luettuna. 

Toivottavasti löydät sinulle sopivan hotellin. Oikean löytyessä varaat sen vain normaalisti. 

Mukavaa lomaa!

Terveisin,
Mika

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Balin lentokenttä avattu uudestaan liikenteelle tulivuorenpurkauksen jälkeen

Suuntana Aasia | Balin lentokenttä avattu uudestaan liikenteelle

Balin lentokenttä on avattu uudestaan lentoliikenteelle.  Lentokenttä ehti olla kiinni noin vuorokauden tulivuori Agungin purkauksen vuoksi. Tulivuoresta tulee edelleen tuhkaa, mutta tällä hetkellä tuulensuunta pitää tuhkapilven lentokentästä etäänpänä.

Osa lennoista on edelleen peruttuja, mutta kentälle kuitenkin jo tulee ja sieltä lähtee lentoja.

Suuntana Aasia | Balin lentokenttä avattu uudestaan liikenteelle

Tästä näet tämän hetken lähtevien ja tulevien lentojen tilanteen. Jos olet jo Balilla tai sinulla on lento sinne lähi aikoina, niin kannattee seurata tilannetta tarkasti. Tilanne voi muuttua nopeasti myös uudelleen huonompaan suuntaan.

Terveisin,
Mika


maanantai 27. marraskuuta 2017

Balin lentoliikenne keskeytetty tulivuorenpurkauksen vuoksi

Suuntana Aasia | Balin lentoliikenne keskeytetty tulivuorenpurkauksen vuoksi

Indonesiassa Balilla ollaan oltu varuillaan tulivuori Agungin vuoksi jo useiden viikkojen ajan ja sen läheisyydestä on evakuoitu asukkaita jo aikaisemmin. Nyt tulivuori on kuitenkin alkanut purkautua ja sen vuoksi mm. Balin lentoliikenne on keskeytynyt.

Suuntana Aasia | Balin lentoliikenne keskeytetty tulivuorenpurkauksen vuoksi

Balin lentoliikenteen reaaliaikaisia tietoja pysyt seuraamaan tästä

Terveisin,
Mika


torstai 2. marraskuuta 2017

Sukeltaminen Cebussa - Koralleja, sardiiniparvia ja lentokoneen hylky

Suuntana Aasia | Sukeltaminen Cebussa - Korallia, sardiiniparvia ja lentokoneen hylky

Kun kaveri tahtoi minua aikanaan sukeltamaan Cebuun ensimmäistä kertaa, niin olin jostain syystä aikasta skeptinen paikan suhteen, enkä odottanut siltä kovinkaan paljon. Tämä johtui lähinnä siitä, että sukellukset tehdään yleensä Mactanilta, joka jää ihan Cebun kaupungin kupeeseen. Minun ennakkoluulot oli kuitenkin täysin vääriä.

Aivan Mactanin sukelluskeskusten läheltä löytyy mielenkiintoisia kohteita. Kaikkein parhaiten sukelluksilta ovat jääneet mieleen sukeltaminen sardiiniparven kanssa, jossa on tuhansia kaloja. Samoin lentokoneen hylky, joka on toistaiseksi ainoa lentokoneen hylky, jolla olen koskaan sukeltanut.

Tein omilta Cebun sukelluksilta pienen koosteen, josta näkyy paremmin mitä vedenalainen maailma alueella tarjoaa.


Jos tykkäsit videosta, niin Tilaa/Subscribaa minun Youtube-kanava. Sieltä löytyy videoklippejä niin Filippiineiltä kuin muualtakin Aasiasta. Toki myös Suomesta. Lisää videoita tulossa lähi aikoina.

Terveisin,
Mika

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

San Vicenten lentokenttä Palawanilla avattu

Kuva: San Vicenten lentokentän Facebook-sivulta.

San Vicenten lentokentästä Palawanilla on puhuttu jo vuosia ja sen rakentaminen alkoi jo 2009 eli noin 8 vuotta sitten. Aluksi siellä oli pelkkä kiitotie pitkään, mutta ei mitään terminaalirakennusta. Nyt sinne on valmistunut viimein myös terminaalirakennus ja lentokenttä on myös avattu käyttöön.

Terminaalirakennus.

Aluksi lentokenttä on käytössä vain yksityiskoneille. Lennonjohtotornin rakentaminen on vielä kesken ja kentän odotetaan avautuvan kaupalliseen käyttöön joko tämän vuoden lopulla tai heti alkuvuodesta. Kiitoradan pituus on tällä hetkellä 1612m, mutta sitä tullaan jatkamaan 300m:llä, jolloin sinne pääsee laskeutumaan myös suuremmilla koneilla.

Kaupallisten lentojen aloittaminen San Vicenten kentälle tulee olemaan tärkeä asia Palawanille. Nykyisin esimerkiksi El Nidoon matkustavat lentävät käytännössä aina Puerto Princesaan, josta on vielä 5-6 tunnin ajomatka El Nidoon. San Vicente sijaitsee Roxaksen ja El Nidon välillä, jolloin El Nidoon menijöiden ajomatka lyhenee murto-osaan nykyisestä. Samoin San Vicenten aluetta kehitetään koko ajan ja sinne nousee koko ajan uusia hotelleja. Siellä löytyy mm. Filippiinien pisin ranta, joka on samalla yksi Aasian pisimmiäst rannoista. Pituutta sillä on hulpeat 14km.

Kuva: https://www.philippinebeaches.org/

San Vicentestä on puhuttu myös, että siitä tulisi Palawanin tärkein rantalomakohde. Boracayn kilpailija. Mittaa rannalla ainakin on, joten se asia on enemmän kuin kunnossa. Aika näyttää.

Terveisin,
Mika

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Bonifacio Global City - Paras paikka asua Manilassa

Suuntana Aasia | Bonifacio Global City - Paras paikka asua Manilassa

Manilasta puhuttaessa tarkoitetaan yleensä koko pääkaupunkialuetta eli Metro-Manilaa, joka sisältää 15 kaupunkia ja lisäksi Pateroksen kunnan. Manilan kaupunki on siis yksi Metro-Manilan viidestätoista kaupungista, eikä edes väkiluvultaan suurin. Se on Quezon City noin 2.7M asukkaallaan, kun koko Metro-Manilassa asuu noin 12M asukasta.

Manilasta löytyy asuinalueita laidasta laitaan. Huonoimmillaan alueet ovat täysiä hökkelikyliä ja parhaimmillaan taas uusia hienoja condoalueita tai hulvattomia omakotialueita. Oma ehdoton suosikki on Taguig Cityyn kuuluva Bonifacio Global City. Aluetta kutsutaan myös nimillä Global City, Fort Bonifacio, The Fort tai vain lyhyesti BGC.

 Olen käyttänyt aikaisemminkin vertausta, että Fort on vähän kuin pala Singaporea olisi tiputettu keskellä Metro-Manilaa. Fort on yksi talouselämän keskuksista Filippiineillä ja alueelta löytyy paljon kansainvälisiä yrityksiä, pankkeja ja yksi Metro-Manilan hiennoimmista hotelleista. Fort on myös erittäin siisti ja turvallinen paikka asua mukavine condoineen ja allasalueineen. Fortista löytyy myös paljon kahviloita, baareja ja ravintoloita terasseineen ja tietysti ostoskeskuksia shoppailuun. Ei olekkaan mikään ihme, että Fortissa asuu paljon ulkomaalaisia ja mm. paikallisia julkkiksia, politikkoja, jne.

Tein pienen videopätkän, josta näkee aiheesta lisää.


Jos olet muuttamassa Manilaan tai muuten aiot viettää siellä pidempiä aikoja, niin minun suositus on selvä. Se on Fort.

Terveisin,
Mika

tiistai 9. toukokuuta 2017

Mikä on sinun suosikki pääkaupunki Kaakkois-Aasiassa?

Suuntana Aasia | Mikä on sinun suosikki pääkaupunki Kaakkois-Aasiassa? | Hukkapiilo

Kaakkois-Aasiasta löytyy useita mielenkiintoisia pääkaupunkeja ja suurkaupunkeja, joissa on helppo viihtyä. Keskenään nämä kaupungit voivat olla silti hyvinkin erilaisia. Liittyen tähän tein pienen koosteen Youtubeen, josta löytyy seuraavat kaupungit:


Kaupungeista puuttuu valitettavasti Vietnamin Hanoi ja samoin Myanmarissa (Burma) ei ole tullut käytyä ollenkaan. Tässä itse kooste:


Vastaa myös blokin oikeassa sivupalkissa olevaan kyselyyn Kaakkois-Aasian suosikki pääkapungista. Vastausaikaa tämän vuoden viimeiseen päivään asti.

Terveisin,
Mika

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Singapore - Monipuolinen ja kompakti matkakohde päiväntasaajalla

Suuntana Aasia | Singapore - Monipuolinen ja kompakti matkakohde päiväntasaajalla | Hukkapiilo

Singapore tunnetaan erittäin siistinä paikkana, jossa kaikki toimii. Juttelin joskus vuosia sitten erään italialaisen matkailualan ammattilaisen kans ja hän vertasi, että Singapore on vähän kuin Sveitsi olisi tiputettu keskelle Kaakkois-Aasiaa. Se on aika hyvin sanottu.

Singapore onkin äärimmäisen helppo matkailukohde, jos haluaa matkustaa Kaakkois-Aasiaan kaupunkilomalle, eikä ole käynyt Aasiassa aikaisemmin. Tosin ehkä juuri sen vuoksi se on myös monien mielestä vähän tylsä. Singaporesta löytyy kuitenkin monenlaista. Minä viihdyn Singaporessa oikein mukavasti.

Kaupunkimatkailija löytää tärkeimmät kohteet aivan keskustasta. Shoppailijan kannattaa suunnata Orchard Roadille, joka on Singaporen suurin ostoskeskuksien keskittymä. Erilaisia hyviä ruokapaikkoja löytyy vastaaavasti ympäri kaupunkia. Singaporelaiset ovatkin ylpeitä kaupungin ruokatarjonnasta ja he kutsuvat Singaporea Aasian ruokapääkaupungiksi. Illalla on mukava lähteä syömään ja istumaan iltaa Clarke Quaylle ja Boat Quaylle, josta löytyy runsaasti erilaisia ravintoloita ja baareja.

Singaporen yksi tärkeimpiä maamerkkejä viime vuodet on ollut Marina Bay Sandsin huikea kompleksi, josta löytyy mm. hotelli, casino ja ostoskeskus. Rakennuksen päältä 200m korkeudesta löytyy mm. 150m pitkä uima-allas ja näköalatasanne. Tämän jutun ensimmäinen kuva on otettu juuri tuolta ylhäältä.

Suuntana Aasia | Singapore - Monipuolinen ja kompakti matkakohde päiväntasaajalla | Hukkapiilo

Singaporesta löytyy näkemisen arvoisia paikkoja myös varsinaisen keskustan ulkopuolelta. Tässä muutamia:

  • Sentosa Island - Singaporen edustalla oleva Sentosan saari.
    • Sentosa sijaitsee keskustasta vain muutaman minuutin taksimatkan päässä. Saarekke pääsee myös köysirataa pitkin. Sentosalta löytyy rantojen lisäksi monenlaista viihdettä, kuten Resort Worldin casino- ja hotellikompleksi, Universal Studios huvipuistoineen, hieno S.E.A. Aquarium ja vaikkapa laskuvarjosimulaattori.

  • Singapore Botanic Garden - Singaporen kasvitieteellinen puutarha.
    • Erittäin kaunis puutarha-alue Bukit Timahin alueella. Puutarhaan kuuluu myös orkidea- ja inkiväärikasvien tarhat. Alueelta löytyy myös erikoinen ja hieno simpukan muotoinen konserttilava. Paikka on myös UNESCOn maailmanperintökohde.

  • Chinese and Japanese Gardens - Kiinalainen ja Japanilainen puutarha.
    • Kaksi hienoa puutarhaa Jurong Laken alueella. Puutarhat vierekkäin ja niiden välille on rakennettu silta. Hienoja maisemia.

  • Singapore Zoo - Singaporen eläintarha.
    • Eläimistä kiinnostuneiden pakollinen kohde Singaporessa. Eläintarha on erittäin hienosti tehty ja siellä viihtyy koko perhe. 

  • Sungei Buloh Wetland Reserve - Sungei Bolohin kosteikon suojelualue.
    • Singaporen luoteisnurkasta läheltä Malesian rajaa löytyy mielenkiintoinen luonnonsuojelualue. Alueelta löytyy useita eri pituisia kävelyreittejä, joiden varrella voi nähdä paljon erilaisia lintuja, varaaneja, kilpikonnia ja jopa krototiilejä. Kaverin kans käydessä nähtiin siellä cobra luikertelemassa. 

Tein Youtubeen pienen koosteen, josta näkyy parhaita paloja niin Singaporen keskustasta kuin myös kaikista ylläolevista paikoista.


Singapore tarjoaa siis monenlaista nähtävää laidasta laitaan.

Terveisin,
Mika


tiistai 28. helmikuuta 2017

Borneon uskomaton luonto ja eläimet - Sepilok, Labuk Bay ja Kinabatangan River

Suuntana Aasia | Borneon uskomaton luonto ja eläimet - Sepilok, Labuk Bay ja Kinabatangan River | Hukkapiilo

Borneo kuuluu tunnetusti maailman parhaimpiin luonto- ja eläinkohteisiin maailmassa. Borneon sademetsät kätkee sisäänsä todella monipuolisen luonnon ja eläimistön, josta löydetään edelleen uusia lajeja.

Borneosta Sandakanin alueelta löytyy kolme erittäin mielenkiintoista luontokohdetta, joita on helppo suositella kaikille iästä riippumatta:

  • Sepilok Orangutan Rehabilitation Centre
    • Sepilok on orankien suuri kuntoutuspaikka keskellä sademetsää. Siellä olevat eläimet ovat joko orpoja, ovat olleet loukkantuneita, lemmikkeinä (nykyään kielletty) tai muuten avuntarpeessa. Sepilokissa on noin 200 eri ikäistä ja kuntoista orankia. Kun niiden kunto on tarpeeksi hyvä, niin ne päästetään takaisin luontoon. Alueella näkee myös makakiapinoita.

  • Labuk Bay Proboscis Monkey Sanctuary
    • Labuk Bay on vähän vastaavanlainen suuri alue nenäapinoille, kuin mitä Sepilok on orankeille. Labuk Bayssa näkee myös mm. töyhtölangureita, makakiapinoita ja erikoisen näköisia sarvinokkalintuja.

  • Kinabatangan River Tour
    • Kinabatanganin venereissulla pääsee keskelle Borneon sademetsää ja viidakkoa. Venereissuilla pääsee näkeen erilaisia apionoita, liskoja, lintuja. Hyvällä tuurilla jopa lauman villejä elefantteja. Venereissu on tyypillisesti joko yksi- tai kaksipäiväinen ja niitä tehdään yleensä joko aamuisin ja iltapäivällä ennen auringonlaskua, jolloin eläimet ovat aktiivisimmillaan.

Kaikkein helpoin tapa käydä kyseisissä paikoissa on kysyä retkistä paikallisista hotellista ja matkatoimistoista Sandakanissa. Itse kävin Sandakanista Sepilokissa ja Labuk Bayssä yhtenä päivänä ja sitten erikseen Kinabatanganin jokiveneilyllä toisena päivänä.

Tässä pieni yhteenveto kaikista kolmesta paikasta omalta reissulta.


Hienoja hetkiä Borneosta, joita ei unohda.

Eläinterveisin,
Mika

torstai 16. helmikuuta 2017

Kaunis ja vehreä Puerto Galeran alue Mindorolla

Suuntana Aasia | Kaunis ja vehreä Puerto Galeran alue Mindorolla | Hukkapiilo

Puerto Galera on suosittu lomailukohde Manilan lähialueella, jonne on helppo ja edullinen mennä ilman lentämistä. Käytännössä vain ensin noin kaksi tuntia bussilla Manilasta Bantangaksen laivaterminaaliin ja sieltä sitten vähän reilu tunti veneellä.

Puerto Galeran suosioon on myös monia syitä. Yksi on tietysti suosittu ranta nimeltään White Beach, jossa lekottelun lisäksi voi vaikka pelata rantalentistä, kokeilla liitovarjoilua tai kurvailla vesiskoottereilla. Rannan edustalta löytyy myös kelluva baari.

Puerto Galerasta 6km päästä löytyy pieni rantakohde nimeltään Sabang, joka on erittäin suosittu sukeltajien keskuudessa. Sukellusfirmoja löytyykin sieltä useampi kymmen. Yöelämä Sabangilla on huomattavasti vilkkaampaa kuin White Beachillä.

Puerto Galeran alue sopii myös erinomaisesti scootterilla ja moottoripyöräilyllä ajeleen. Kauniita maisemia riittää. Alueelta löytyy myös erikoinen Ponderosan golfkenttä, joka tehty vuoren rinteelle. Korkeuseroja siis riittää.

Tässä minun tekemä fiilistelypätkä alueesta, josta näkee paremmin maisemia ja eri paikkoja.



Puerto Galerasta ja vierestä Sabangilta löytyy hotelleja ja majapaikkoja moneen makuun. Jos haluat olla hiekkarannan tuntumassa ja et kaipaa varsinaista iltaelämää, niin valitse hotelli White Beachiltä. Sama koskee lapsiperheitä. Jos olet kiinnostunut sukeltamisesta/snorkaalmisesta ja haluat vilkkaapaa iltaelämää, niin silloin hotelli ehdottomasti Sabangilta. Tämän blokitekstin alussa oleva allaskuva on tyylikkäästä hotellista nimeltään The Manor at Puerto Galera. Siellä en ole majoittunut, mutta ruoka siellä on erinomaista.

Minun muut videoclipit löytyy blokin video-osiosta ja tietysti suoraan Youtubesta. Jos tykkäät minun videosta, niin klikkaa Youtubessa nappia "Tilaa/Subscribe", jolloin saat aina automaattisesti tiedot uusista videoista. 

Terveisin,
Mika

torstai 2. helmikuuta 2017

AirHelp - Auttaa saamaan korvaukset lentoyhtiöltä


Onko sinulle koskaan sattunut niin, että lento on ollut muutaman tunnin määränpäässä myöhässä tai se on kenties peruttu kokonaan? Meille hyvin monille on. Kaikki eivät kuitenkaan tiedä, että näistä myöhästyneistä ja perutuista lennoista voi saada myös korvauksia. 

***

Me oltiin kolme vuotta sitten Manilasta joululomalla Suomessa. Meidän KLM:n paluulento oli 3.1.2014 Helsingistä Amsterdamin kautta Manilaan. Lento lähti Helsingistä noin 15min myöhässä ja ensimmäinen laskeutumisyritys Amsterdamiin ei onnistunut kovasta kelistä johtuen. Kone vaappui rajusti kuin variksenpoikanen ja kapteeni joutu vetämään koneen takaisin ylös. Uusi yritys toiselle kiitoradalle ja se sujui normaalisti. Tässä kului kuitenkin taas 10-15min lisää ja lipullakin ollut tiukahko noin tunnin vaihtoaika tiukkeni entisestään. Laskeutumisen jälkeen edessä oli vielä passintarkastukset jonotuksineen ja kun lopulta pääsimme portille, niin kone oli kyllä vielä putkessa, mutta meitä ei päästetty enää koneeseen. Meidän paikat oli jo bookattu toisille matkustajille. 

Sen jälkeen ei ollukkaan enää kiire mihinkään. Takaisin KLM:n tiskille ja sieltä saatiin tieto, että ollaan yö hotellissa KLM:n piikkiin. Matkaa jatketaan aamulla China Southernilla Guangzhoun kautta Manilaan. Sinne laskeuduttiin lopulta noin 16 tuntia myöhässä alkuperäiseen aikatauluun nähden. 

Olin silloin tietoinen EU:n laatimista lentöyhtiöiden korvauskäytännöistä ja lähetin KLM:lle viestiä, jossa vaadin korvauksia viivästymisestä. Ensin he eivät suostuneet maksamaan mitään. Sitten pitkällisten vääntöjen jälkeen he suostuivat antamaan meille molemmille 350€ arvoiset voucherit, jotka voi käyttää lentoihin. Meillä ei ollut niille lopulta mitään käyttöä, joten ne jäi käyttämättä ja asia jäi siihen.


Nyt vuodenvaihteessa 2.1.2017 satuin lukemaan vahingossa yrityksestä nimeltään AirHelp . Siinä kerrottiin, että se auttaisi saamaan korvaukset myöhästyneistä ja peruuntuneistä lennoista, mitä on sattunut viimeisen kolmen vuoden aikana. Tarkastin omasta sähköpostista, että koska meidän yllämainittu Manilan lento olikaan. Kolme vuotta tulisi täyteen jo seuraavana päivänä. 

Menin heti AirHelpin sivuille ja täytin tiedot meidät lennoista ja kerroin mitä silloin tapahtui. Järjestelmä antoi heti tiedot, että olisimme oikeutettuja 600€ korvaukseen/hlö eli yhteensä 1200€ . AirHelp vähentäisi tästä 25% eli 300€ palkkion. Meidän pitäisi siis saada 900€. 


AirHelpille tarvitut dokumentit: 
  • Kopiot molempien matkustajien passeista
  • Kopiot molempien matkustajien lentolipuista, joista ilmenee nimi, lentotiedot ja lentovaraustunnus
  • Valtakirja allekirjoitettuna toiselta matkustajalta. Sen voi printata suoraan AirHelpin sivuilta. Korvaushakemuksen tekijä allekirjoittaa valtakirjan sähköisesti jo korvaushakemusta tehdessään.

Tämän jälkeen kaikki olikin omalta kannalta tehty. Käytännössä koko prosessi eteni näin: 
  • 2.1.2017 Tein korvaushakemuksen AirHelpille.
  • 8.1.2017 Lähetin meidän molempien dokumentit allekirjoitettuna.
  • 10.1.2017 AirHelp ilmoitti, että hakemus lähetetty lentoyhtiölle.
  • 11.1.2017 AirHelp ilmoitti, että lentoyhtiö hyväksynyt korvaushakemuksen.
  • 30.1.2017 AirHelp ilmoitti, että korvaus maksettu heille. Ilmoitin heille minun tilinumeron.
  • 1.2.2017 Korvaus 900€ maksettu minun tilille.

***

Lentokorvaukset koskevat kaikkia EU-maiden lentoyhtiöitä silloin, kun:
  • Lento on EU:n sisäinen
  • Lento on EU-maasta ulos johonkin EU:n ulkopuoliseen maahan
  • Lento on EU:n ulkopuolelta johonkin EU-maahan. 

Lisäksi korvaussääntö koskee myös EU:n ulkopuolisia yhtiöitä, kun lento on EU:n sisäinen tai EU:sta ulos. Jos lennetään ulkoisella yhtiöllä ulkopuolelta johon EU-maahan, niin sitä sääntö ei koske.


Tässä tarkempaa tietoa korvauksista ja niiden suuruuksista:

Suuntana Aasia | AirHelp - Auttaa saaman korvaukset lentoyhtiöltä | Hukkapiilo

Suuntana Aasia | AirHelp - Auttaa saaman korvaukset lentoyhtiöltä | Hukkapiilo

***

Lentoyhtiöissä vaikuttaa olevan suuria eroja lentokorvauksien maksamisessa. Finnairista olen kuullut useammalta, että he maksavat korvaukset yleensä aika helposti. Toisaalta omalla kohdalla tuli huomattua, että KLM ei ollut halukas maksamaan mitään korvauksia ainakaan kolme vuotta sitten. Onko tilanne parantunut sen jälkeen, niin siitä minulla ei ole tietoa.

Kannattaakin miettiä, että onko sinulla ollut vastaavia tapauksia viimeisen kolmen vuoden aikana. Jos on, niin pienellä vaivalla on mahdollista saada vähän ylimääräistä rahaa seuraavan reissun matkakassaan. Huomioi myös, että korvaukset saa aina matkustaja. Niitä voi saada siis myös mahdollisista työmatkoilla sattuneista lentojen myöhästymisistä ja peruuntumisista, kun sinulta löytyy vain kaikki tarvittavat tiedot lennoista.

Se tuli nyt ainakin huomattua, että AirHelp toimii ja vieläpä noin vanhoista lennoista. Suosittelen!

Terveisin,
Mika

maanantai 30. tammikuuta 2017

Uusi sivu lisätty - Videot

Suuntana Aasia | Uusi sivu lisätty - Videot

Blokiin on lisätty uusi sivu nimeltään Videot, josta löytyy suorat linkit minun Youtube-kanavalle. Uusi sivu näkyy myös blokin vasemmassa yläkulmassa sivuvalikossa.

Terveisin,
Mika

tiistai 3. tammikuuta 2017

Maailman paras saari - Palawanin parhaita paloja

Suuntana Aasia | Maailman paras saari - Palawanin parhaita paloja | Hukkapiilo

Palawan on ollut jo pitkään Filippiinien yksi suosituimmpia matkailukohteita ja sen suosio vain kasvaa. Onpa se valittu useampaan otteeseen jopa mailman parhaaksi saareksi.

Vuosien varrella Palawanilla on tullut pyörittyä aika paljon. Samalla on tietysti tullut nähtyä ja koettua monenlaista. Tein sieltä pienen fiilistelypätkän, johon olen koostanut parhaita paloja eri puolelta provinssia. Paikkakunnat: Coron, El Nido, Roxas, Modessa Island, Port Barton, Sabang ja Puerto Princesa.

Tässäpä olis. Olkaa hyvä!


Oikein Hyvää Uutta Vuotta kaikille blokin lukijoille!!

Terveisin,
Mika