sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Mopoilua ja sukellusta

Eilen lauantaina tuli ajeltua toinen päivä mopolla. Pörräsin sillä lähinnä tässä kaupungin alueella, mutta menin välillä niin pienille kujille ja poluille, mitä vain löytyi. Mopolla pääsee parhaimmillaan näkemään kyllä sellaisia paikkoja, jota tavallinen turisti ei näe ikinä.

Aluksi pyörin kuitenki ihan kaupungilla. Tässä kaupungin pääkirkko.Ajelin Walk Bay:n venesatamaan ja siellä oli paikallisilla junioreilla hauskaa, kun hyppivät veteen. Yllytin niitä, että hypätkää useammat kerralla ja pojathan teki työtä käskettyä.Ajelin tosiaan välillä ihan korvessa ja kävin kattelemassa mihin mikäkin pisto menee. Tässä ollaan sen verran korvessa, että ei ollu näkyny yhtään turistia, eikä juuri paikallisiakaan vähään aikaan. Kuvasta näkyy hyvin myös vuorovesi, kun se on tosi matalalla. Kaukana näkyvät bambukepit vedenrajassa on kalaportteja. Nousuveden aikana vesi tulee heti mopon etupuolelle.Takaisin kaupunkiin. Tässä Palawanin provinssin päämaja Puerto Princesan keskustassa.Tänään oli vuorossa sukelluspäivä. Alunperin meitä olisi pitäny lähteä ilmeisesti kolme asiakasta sukellusoppaan lisäksi, mutta perumisten johdosta meitä olikin vain sukellusopas Dani ja minä. Ei haittaa. Vähemmän porukkaa, vähemmän sähellystä ja enemmän tilaa veneellä. Ensimmäinenä sukelluskohteena oli Shark Point. Kohteella oli kohtuu kova virtaus ja tällä kertaa jäi menemättä varsinaiseen pääpaikkaan, kun jouduttiin turhaan taisteleen virtausta vastaan ja kulutettiin sinä molemmat aika paljon ilmaa. Sinänsä turhaa touhua, kun olisi voinut heti lähteä meneen virran mukaisesti. Maksimisyvyydeksi jäi noin 20m ja sukellusajaksi 47min. Merivesi täällä mukavat +28C.

Toisena kohteena oli Maris Rock. Näkyvyys oli edellistä sukellusta vähän huonompi, mutta vastaavasti erikoisuuksia veden alla näkyi vähän enemmän. Samoin virtausta ei ollu juuri ollenkaan, joten rento sukellus. Sukelluksen maksimisyvyys 22,5m ja sukelluksen kesto 59min. Sen verran pitkään tuli oltua aluksi tuolla reilussa 20m, että sukellus meni dekoille tietokoneen näyttäessä 8min. Sukelluksen loppuosa oli vastaavasti sen verran matalaa, että dekoilut meni käytännössä itsestään.

Parit kuvat sukellukselta. Tässä oli erikoinen fisu, jota en ole aikasemmin nähny. Se oli kohtuu kokoinen ja oli kuopassa niin, että vain pää oli näkyvissä. Suu sillä oli vähän auki ja suu oli täynnä munia. Kyseessä on englanninkieliseltä nimeltä jawfish. En tiedä mikä on suomeksi. Kuvasta näkyy myös muutama läpikuultava katkarapu pudistamassa kalaa.Pari sammakkokalaa oli yhdessä, joista tässä toinen.Tämä rausku piiloili ison kiven alla onkalossa. Jotta sai otettua tämän kuvan, piti mennä makoileen ihan pohjaan ja kurkotella kädellä onkaloon.Lämpö on edelleen pysytelly aikasta korkeissa lukemissa. Ei ole vilu päässy yllättään. Eilen kun pysähty mopolla liikennevaloihin, niin tuntu oikeasti, että varpaat kärventyy. En ole ennen tuntenu varpaissa lämpöä niin selkeästi.

Puerto Princesasta,
Mika

perjantai 26. helmikuuta 2010

Uimareissu

Täällä Puerto Princesassa tullu oltua nyt muutama päivä ja mitään kovin ihmeellistä ei ole tapahtunu. Tullut otettua ihan iisisti ilman turhia hötkyilyjä.

Tänään tuli vuokrattua mopo alle pariksi päiväksi. Mopona uuden karhea Honda XRM 125. Poliisi "yllättäin" pysäytti heti samana päivänä ja joutu vähän neuvotteleen. Käännyin liikennevaloista vasemmalle, kun olisi saanut ajaa vain suoraan tai kääntyä oikealle. Heti kun olin kääntynyt vasemmalle, niin poliisi oli edessä muutaman metrin päässä edessä käsi pystössä. Poliisi sanoi, että ei näin. Sanoin, että mullahan paloi vihreä valo. Tässä paikkaa sillä ei kuitenkaan saannu kääntyä. Ensin tahto ajokortin ja sitä hetken pyöriteltyä totesi, että kortti ok. Hänen pitää kuitenkin kirjoittaa sakko. Kysyin pieni virne naamalla, että eikö se varoitus riitäisi eka kerralla, niin hetken juteltua sehän lopulta riitti. Tällä kertaa ei siis penaltia, vaan asiasta pääsi puhumalla. Oma moka, mutta meni täysin tietämättömyyden piikkiin. Nyt tietää, miten sekin pitää ajaa.

Tänään oli tosi kuuma päivä ja aina kun mopolla pysähty, niin tuntu, että käsivarret vain käryää ja kurkkua kuivaa. Päätin lähteä käymään yhdellä tutulla rannalla uimassa. Sieltä tullut lähdettyä veneellä joskus sukellusreissuille. Rannalla on pieniä katoksia, joita voi vuokrata yksin tai porukassa ja näin tuli myös tehtyä. Päivävuokra oli 200PHP/3,20€.Rannalle mentiin joskus iltapäivästä ja uiminen tuntui tosi virkistävältä, vaikka ihan rantaveden lämpö tuntuikin suorastaan kuumalta. Kun kahlasi vähän syvemmälle, niin siellä hieman viileni, jos sitä termiä voi edes käyttää. Sen verran lämmintä oli vesi. Ranta on keskellä mangrovemetsää. Molemmilla puolin rantaa mangrovemetsikkö tulee pitkälle veteen. Nyt vuorovesi oli vielä tosi korkealla ja vesi oli noussut pitkälle metsänreunaa. Tässä aurinko on alkanut jo vähän laskemaan ja vedenkorkeutta pystyy vähän näkemään puihin nähden.Kun oltiin lähdössä rannalta, niin pari poikaa raahasi vedestä erikoisen näköisiä mereneläviä rannalle. Kun jututin jannuja, niin olivat ihan käsin ottaneet otukset pohjasta uimassa ollessaan. Ensin katoin, että onko nämä jotain rapuja vai kenties rauskuja, mutta kyllä ne jonkulaisia ravuntapaisia ilmeisesti on. Melkoisia mötkäleitä ja tuo isompi painoikin aika paljon. Useamman kilon.Tässä näkyy otuksen vatsapuolelta. Jalkoja ja saksia löytyy. Kyseessä on siis molukkirapu (Eng. horseshoe crab). Elävä jäänne.Mukava ja rento päivä!

Oikein lämmintä helmikuuta ja talven jatkoa ympäri Suomea! ;-)

Täältä jostain Palawanilta,
Mika

tiistai 23. helmikuuta 2010

Cebu - Puerto Princesa

Eilen maanantaina käydessäni hotellia vastapäätä olleessa kauppakeskus Ayalassa huomasin, että yhessä erikoisliikkeessä oli lähinnä italialaisia viinejä, juustoja, keksejä ja suklaata. Sitten siellä oli myös irtokarkkeja vähän. Nuissa ei sinänsä ole mitään erikoista, mutta yhdessa irtokarkkilaatikossa oli myös samanlaisia rullalla olevaa lakunauhaa, jota myydään myös Suomessa. Sitähän piti toki ostaa ja sekä maku, että mausta päätellen myös valmistaja on täysin sama kuin mitä myydään Suomessakin. Ekaa kertaa näen Aasiassa myytävän lakritsia. Salmiakkiin en ole vielä törmänny. "Salmiakkikossuun" eli käytännössä Turkinpippurivodkaan törmää kyllä Thaimaassa Suomi- ja myös jossain Skandinaavibaareissa, mutta varsinaisia salmiakkikarkkeja en ole nähnyt myytävän missään.

Tuli käytyä eilen päivällä elokuvissa katsomassa Anthony Hopkinsin tähdittämä The Wolfman. Ei ollu meikäläiselle suunnattu leffa. En tykänny.

Tänään hyppäsin Cebu Pacificin siivulle Cebun kaupungista ja lensin tänne Puerto Princesaan Palawanin saarelle. Lento lähti ajallaan aamulla 10:00 ja laskeutu reilua tuntia myöhemmin Puerto Princesaan. Käytännössä lennettiin Cebusta vähän etelämmäksi ja reilusti lännemmäksi. Juuri ennen laskeutumista rannikon vesi näyttää aikasta hienolta.Cebu Pacificin lintu hoiti jälleen urakkansa kunnialla.Chekkaus sisälle tuttuun Moana Resortiin, jossa tunnenkin jo monet työntekijöistä ja ne tuntee minut. Nyt olin varannu huoneen etukäteen viikoksi ja hinnaksi tuli 1000PHP/15,60€ yötä kohti. Varauksen muuten tein Facobookin kautta, kun kolme työntekijää sieltä on linkattuna minun kavereiksi. Kuka vielä väittää, että Facebook on turha, jos sen kautta voi varata hotellihuoneenki? ;-)

Kävin just syömässä kylillä ja tuli käytyä myös parturissa. Nyt laitettiin reilut pohjat parturin hinnassa. Ensin yritin mennä samaan paikkaan, jossa olen käyny täällä aikasemminkin, mutta siellä sanottiin, että ei leikata kuin naisten hiuksia. Sanoin, että olen käyny täällä aikasemminkin. Nyt oli kuulemma miesten hiustenleikkaaja poissa, joten ei onnistu. Neuvoivat menemään samalla kadulla olevaan toiseen parturikampaamoon. Noh, siellä onnistu. Jannu ensin leikkasi hiukset minun toiveiden mukaan ja olin lopputulokseen oikein tyytyväinen. Sen jälkeen toinen jamppa pesi vielä hiukset ja lopuksi vielä kaksi edellistä laitto yhdessä geeliä hiuksiin. Menin sen jälkeen tiskille ja kysyin hintaa. Tyttö sanoi hinnan, jonka jälkeen kysyin uudestaan kun luulin kuulleeni väärin, mutta vastaus oli sama. Hintaa siis koko leikkaukselle pesuineen ja geeleineen tuli 50PHP. Euroissahan tämä tekee siis huikeat noin 78c eli 78 eurosenttiä!! Ihan käsittämättömän halpa!! Paikka ei siis ollu missään korvessa, vaan Puerto Princesan kaupungin pääkadulla niin ytimessä, kuin se voi tässä kaupungissa olla.

Puerto Princesasta,
Mika

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Cebu Tops

Tänään mietin, että vois käydä kattomassa jotain nähtävyyttä täällä Cebussa. Kaupungista löytyy kohtuu kokoinen nyppylä (Cebu Tops) ja hurautin taksilla sinne. Diiliksi sovittiin taksikuskin kans, että taksilla sinne (noin 30min/suunta), kuski odottaa noin tunnin paikalla ja takaisin. Hinnaksi sovittiin 1000PHP/16€ ja näin myös tehtiin. Sen verran oli tiessä jyrkkyyttä varsinkin loppumatkasta, että joutu heittään Toyotasta ykköstä silmään.

Cebun kaupunki.Vähän toiseen suuntaan ja mestari itse myös kuvissa.Näköalatasanteen rakennus.Rakennuksen kaarevan osan sisältä tuli aikasta hauskan näköinen kuva, kun sitä vähän käsitteli.Eilen kirjoitin, että hotellin ihan vieressä on suuri Ayola Shopping Center. Tästä näkyy kertomaani sisäpihaa. Kertoo myös jotain ostarin koosta.Pihalla olleesta vesiputouksesta kuva vähän lähempää.
Lisäsin pari uutta kuvagalleriaa Picasawebbiin:

* Panglao + Bohol - Uusia kuvia tarsiereista.
* Panglaon sukelluskuvat

Siinäpä sitä oliskin ohjelmaa yhdelle päivälle - Ainakin päiväohjelmaa. ;)

Cebusta,
Mika

lauantai 20. helmikuuta 2010

Panglao/Bohol - Cebu

Tänään tuli siirryttyä takaisin tänne Cebun kaupunkiin. Aamulla ysiltä check out hotellista ja laukut traikkitaksin kyytiin ja kohti Tagbilaranin satamaa Boholin puolella. Siellä luukulta lippu (500PHP/7,80€) SuperCatin katamaraaniin. Alus lipui paikalle noin 10:30, joka oli merkattu lähtöajaksi. Cebulta tulevat matkustajat tulivat paatista pois ja samalle me, Cebuun menijät, sisälle alukseen. Kun kaikki oli kyydissä omilla paikoillaan, niin samantyyliset turvaohjeet monitorin kautta kuin lentokoneissakin ja sitten matalalentoa kohti Cebua.

Cebuun tullessa otin heti taksin alle ja sanoin kuskille, että Gran Prix hotelliin. Siis samaan paikkaa, jossa olin yhden yön ennen saarelle menoa. Kysyin hotellilta vapaata huonetta, mutta olisi löytyny vain vajaan 3000PHP huone yhdeksi yöksi, joten ei siis sinne. Taksi kuski sanoi tietävän yhden hotellin ihan Ayala Shopping Centerin vieressä. Kävin kokeileen sinne, mutta sama homma. Öitä ei löytynyt joka yöksi samasta hotellista. Ihan vieressä oli Regal Hotel ja sanoin, että käydään kysyyn sieltäkin. Sieltähän sitten löytyikin huone ja sai jopa valita, että ottaakki yhden hengen Standard huone (1200PHP/18,75€) vai kahden hengen Superior huone (1800PHP/28,10€). Kävin kattomassa molemmat huoneet ja pääsyin pienempään ja halvempaan.

Huoneessa suihku ja tunti lepäilyä. Kello alkoi lähennellä jo kahta ja ei ollu tullu syötyä vielä yhtään mitään, joten katsastaan samalla vieressä olevaa kauppakeskusta. Jostain syystä se ei näyttäny mitenkään älyttömän suurelta, kun siihen tuli hotellin suunnalta, mutta todellisuus olikin sitten taas jotain ihan muuta. Ostoskeskukset täällä Filippiineillä on todella suuria. Niin oli tämäkin. Ostarin keskelle jää ulkoilmaan täysin avoinainen puisto ja terassialue! Ruokapaikkana katselin, että löytyiskö jostain japanilaista ravintolaa, niin sais sushia. Sellaista en kuitenkaan löytänyt, joten piti käydä heittämässä Yellow Cabin lätty eli piatza nassuun. Sen jälkeen vähän ostoksilla ja olinkin aika valmista kauraa takaisin tänne hotellille.

Nyt siis muutama päivä Cebussa.

perjantai 19. helmikuuta 2010

Lisää mopoilua

Eilen torstaina tuli vuokrattua taas mopo alle. Mopona oli samanlainen Hondan XRM 125 kuin edelliselläkin kerralla. Tällä kertaa tosin ei niin hyväkuntoinen kuin viimeksi. Kyllä sillä silti pysty hyvin reissun heittään.

Tällä kertaa päätin lähteä käymään Corellassa sijaitsevassa tarsiereiden suojelupaikassa. Paikan virallinen nimi on Tarsier Sanctuary. Ensin noin 20km Panglaon saaren halki Boholin puolelle ja sitten etsimään risteystä Corellaan. Sepäs ei löytynytkään niin helposti ja piti sahata vähän aikaa ennen kuin se lopulta yhden paikallisen mopokuskin avulla löytyi. Paikka on ihan keskellä korpea ja sinne ei ihan helposti eksy. Toisin kuin Lobocin tarsierpaikassa eläimet oli rakennnuksen katon alla puissa, niin Corallan paikassa eläimet oli metsässä aidossa ympäristössä. Siellä oli vain kohtuu kokoinen aidattu metsäalue, jonka sisällä on 10 tarsieria. Täällä ei päässy myöskään ollenkaan niin lähelle kuin Lobocin paikassa. Onneksi oli pidempi putki kameraan repussa mukana ja sen vaihdettua sai napsittua myös lähikuvia. Toinen ero oli, että täällä oli erillisessä rakennuksessa paljon infoa tarsiereihin liittyen, kuten niiden historista, elinymäristöstä, levinnäisyydestä eri maissa, jne.Paikka oli keskellä metsää ja yritin katsella, että näkyykö alueella muita eläimiä. Jonkin liskon näin vilaukselta, mutta vain vilaukselta. Perhosia siellä näkyi jonkin verran.Corellasta ajoin Boholin pääkaupungin Tagbilaran Cityyn. Vähän ennen kaupungin keskustaa poliiseilla oli ratsia ja minut pysäytettiin kans. Ensin kysyttiin ajokorttia ja näitin sitä. Poliisit pyöritteli sitä kädessä ja sanoin, että se on kansainvälinen ajokortti ja oikeassa reunassa lukee englanniksi ajokortti ja toisella puolen näkyy, että saan ajaa moottoripyörää. Selitys riitti. Sitten kysyttiin mopon paperit. Omistaja näytti ennen ajoa mistä ne löytyy ja näytin ne poliiseille. Ne oli kans kunnossa, joten selvisin ilman penaltia ja matka jatkui keskustaan. Siellä ajoin suoraan McDonaldsille syömään. McDonalds indeksi eli Big Mac -aterian hinta oli 130PHP/2€. Isommilla ranskalaisilla, mutta normikokoisella juomalla hintaa tuli 145PHP/2,25€.

Tagbilaranista jatkoin suoraan Panglaon puolelle katteleen, että mitä siellä näkyy. Tässä tauko paikalla.Panglao Cityssä keskeisellä paikkaa on iso kirkko, josta näkyy hyvin enpanjalaisten vaikutus aikanaan maassa, kuten niin monista muistakin kirkoista täällä Filippiineillä.Päivä oli tosi lämmin ja kirkkoa vastapäätä oli pieni konditoriatyyppinen kuppila ja päätin hakea sieltä vähän juotavaa. Silmät lukittu heti yhteen hyvännäköiseen kakkupalaan ja sitä piti saada maistaa. Pala appelsiinikakkua ja pullo Spriteä maksoi erittäin sopivat 12,5PHP/20c.Panglaon kaupungista hurautin oman Alona Beachin ohi ja kävin katsomassa Sunrise Beachiä. Paikka oli käytännössä autio ja siellä ei ollu ketään.Kävelin rantaa eteenpäin ja siellä ranta muuttui täysin puuterimaiseksi hiekaksi. Edelleenkään ihmisiä ei ollut kuin muutama. Tämä ilmeisesti Bohol Beach Clubin rantaa ja siellä vain niiden asiakkaita. Hienon näköinen ranta ja alue.Muutama tunti oli taas vierähtänyt liikenteessä ja oli mukava tulla takaisin hotellille. Päivä oli tosi lämmin ja kylmä suihku teki hyvää hotellile palauttua.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Mopoillen Boholilla

Maanantai tuli viettettyä rennosti rannalla, eikä tullu turhia hötkyiltyä koko päivänä. Ilta menikin rennosti ulkoilmabaarissa bändiä kuunnellen, kun edellisen työpaikan tiimikaveri Klasu tuli käymään samalla saarella. Klasun hotelli on eri rannalla, mutta taksilla pääsee hetkessä ja lähes ilmaiseksi 2-3km. Ilta suju leppoisasti jutellen mukavia ja kuunnellen hyvää musiikkia.

Eilen tiistaina oli vuorossa mopoilupäivä ja mukava päivä olikin. Kävelin aamupäivästä mopovuokraajan juttusille ja sieltä lähti mukaan uudehko ja hyväkuntoinen Honda XRM 125. Hintaa päivälle sovittiin 500PHP/7,80€. Palautusajaksi sovittiin 18:30, joten reilu 6,5h aikaa ajella, mutta soittamalla saa lisäaikaa, jos tarvii.

Ajoin ensin majapaikkana olevan Panglaon saaren halki ja sillan yli Tagbilaran kaupunkiin, joka on myös Boholin pääkaupunki. Sieltä lähin ajeleen rantatietä pitkin oikealle ja suunaksi Loayn kaupunki. Ennen Loay'ta huomasin tien vieressä ison vanhan kirkon. Stopin jälkeen jatkoin matkaa ja käännyin Loay'sta sisämaahan kohti Lobocia. Siellä mulla oli päivän pääkohde ja halusin ehdottomasti nähdä Boholin eläinerikoisuudet, tarsierit! Ne ovat yksiä maailman pienimpiä kädellisiä nisäkkäita. Monesti puhutaan maailman pienimmistä apinoista, mutta todellisuudessa tarsierit ei kuulu apinoihin. Se mikä niissä on koon lisäksi erikoista, ovat niiden omaan fyysiseen kokoon nähden ylisuuret silmät. Vähän ennen Lobocia keskellä ei mitään olavalla maaseututiellä tuli tien vieressä kyltti vastaan, että täällä tarsiereita. Pysähdys heti siihen paikkaan ja kattoon näitä kummajaisia. Tästä kuvasta selviää, mitä tarkoitan niiden silmillä! Aikasta hauskan näköisia kavereita, eikö? Tarsierin kokoa pystyy hahmottaan, kun sitä vertaa minuun. Todella hienoja eläimiä! Kun olin kuvailemassa eläimiä, niin kuulin "Mika" huudon ja kas, Klasuhan oli eksynyt kans samaan paikkaan. Pieni maailma!

Tarsiereiden jälkeen jatkoin matkaa eteenpäin kohti sisämaata ja tulin Lobocin kaupunkiin. Siellä on todella hieno ja vihreä joki, jossa tehdään myös risteilyitä. Jätin risteilyt väliin, mutta tässä kuvaa joesta.Lobocin jälkeen jatkoin kohti Bilaria ja pysähdyin jossain siellä paikkeilla lounaalle. Currykanan jälkeen jatkoin läpi erittäin mutkaisen tien kohti Batuania ja Carmenia. Mutkia ja mäkiä oli siihen malliin, että joutu mopolla vähän kanttaileen reilummin ja meinasi ajaminen mennä välillä naatiskelun puolelle. Noh, se sallittakoon. Päivän toinen pakollinen rasti oli Carmenin kupeessa olevat Chocolate Hills'it. Alueella on pitkälle toista tuhatta 30-50m korkeita pyöreähköja kukkuloita. Korkein on noin 120m. Erikoinen paikka ja samalla Boholin saaren tärkein nähtävyys.Kun kukkulat oli nähty, niin sitten käännyin takaisin ja suunnaksi Panglaon saari ja siellä kotiranta Alona Beach. Välillä pysähdyin pienelle breikille. Tässä taukopaikalla tuli mieleen mainoksestakin tuttu kommentti ja se näkyy myös kuvasta: "Nou Lumilapio"! :) Takaisin Alona Beachilla olin aika tarkoin ilta kuudelta. Reissussa tuli oltua pikkusen reilu kuusi tuntia ja kilsoja Hondaan tuli aika tarkoin 140km.

Illalla nähtiinkin taas sovitusti Klasun kans, joka tuli naapurirannalta tänne Alonan Beachin puolelle. Käytiin vähän syömässä ja sen jälkeen kuunteleen bändiä. Oikein mukava ja mielenkiintoinen päivä!

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Sukelluspäivä Panglaolla

Tänään piti käydä katteleen meren salaisuuksia täällä Panglaolla. Sukellusfirmana käytin hotellin ihan vieressä olevaa Philippine Fun Divers'ia. Sukeltamassa oli parin sukellusoppaan lisäksi muutama tyttö Hongkongista, pari kanadalaistunutta venäläistä, pariskunta Sveitsistä ja minä. Ensimmäisenä sukelluskohteena oli paikka nimeltä Arco Point. Paikassa kovan ja pehmeän korallin lisäksi monenlaista fisua. Sukelluksen maksimisyvyys oli 25,6m ja sukellusaika 63min. Merivesi täällä oli mukavat +27C.

Skorppioonikala väijyy.
Mureena haahuilee.Tämä on ilmeisesti yksi monista merietanalajeista. Ainakin mulle tämä oli erikoinen ja uusi tuttavuus, vaikka monenlaista mönkijää on tullutkin jo nähtyä. Se ei tehnykkään sitten yhtään mitään.Eka sukelluksen jälkeen tultiin takaisin rantaan pitään tunnin lounastauko. Toisena sukelluskohteena oli BBC. Nimi ei tule sumujen saarten tv-yhtiöstä, vaan sukelluspaikka on Bohol Beach Clubin edustalla ja siitä nimi. Sukelluksen maksimisyvyys oli 27,1m ja sukellusaika 57min. Lämpötila sama kuin edellisellä.

Toisen sukelluksen parasta antia oli raidallinen merikäärme. Näitä ei kannatte välttämättä mennä rapsutteleen leuan alta, koska niiden myrkky on yksi tehokkaimmista, mitä käärmeistä löytyy.Sukelluksen jälkeen takaisin kotirantaan. Tällä Alona Beachin rannalla kyllä silmä lepää. Tänään on tasan 4kk tullu oltua nyt reissussa, kun Japanin koneeseen hyppäsin 14.10. Äkkiä se aika menee.

Hyvää Ystävänpäivää Kaikille Panglaolta!!
Toivoo Mika

lauantai 13. helmikuuta 2010

Alona Beach

Tänään tullu käveltyä tässä rannalla ja täytyy kyllä sanoa, että olen rumempiakin rantoja nähnyt.
Maistuisiko lounas merinäköalalla?Täällä kuten käytännössä joka maassa Aasiassa törmää vapaana juokseviin koiriin. Tällä kaverilla oli ikää vasta noin 2kk ja oli päiväunien paikka.Loppuun vielä kännykkäkuva eiliseltä illalta. Tässä ihan hotellin vieressä on ulkoilmaravinteli, jossa on joka ilta livemusaa. Bändinä on neljän hengen ryhmä, joka soittaa rokkiklassikoita laidasta laitaan ja soittavatpa vielä hyvin. Tosi leppoisa fiilis ja meininki ulkoilmakonsertille!

Picasawebbiin tehty pari uutta kuvagalleriaa:

* Subic
* Subicin sukelluskuvat

Enjoy!

perjantai 12. helmikuuta 2010

Bohol ja Panglao Island

Cebun puolella olin vain yhen yön ja tänään tulin tänne Boholin saarelle. Tarkemmin sanottuna saaren nimi on Panglao ihan Boholin kupeessa ja ranta on Alona Beach. Aamupäivällä 11:00 paikkeilla checkkasin itsenu Cebun hotellista ulos ja taksilla suoraan satamaan numero neljä, josta SuperCatin katamaraanit lähtee Boholin pääkaupunkiin Tagbilaraan. Lippu katamaraaniin maksoin 535PHP/8,35€. Alus lähti ajallaan 12:30 ja samoin saapui perille Tagbilaraan 14:15. Sieltä taksi alle ja kohti Aluna Beachiä. Hotellia ei ollu taaskaan varattu etukäteen. Tällä kertaa hotellin löytäminen ei käynytkään ihan niin helposti, vaan vasta olisko kahdeksas hotelli tärppäsi. Joka paikassa täyttä. Yhessä paikassa olis ollu yksi huone vapaana hintaan 3000PHP/48€ ja sekin vain yhdeksi yöksi. Ei kiitos! Lopulta löytyi huone hotellista nimeltä Lost Horizon Resort. Ajattelin, että 1500PHP/23,50€ enempää en ala maksamaan, mutta siinä piti nyt vähän joustaa. Huonetta löytyi vain kolmeksi yöksi ja hintaa 2000PHP/32€ yötä kohti. Täytyy hommata uusi majapaikka, ku täällä yöt oltu.

Pari kuvaa Alona Beachiltä. Täälläkin näyttää olevan rannalla kulkevia hierojia. Tässä kolme tyttöä hierottavana.Hotellin ihan vierestä.En päässyt hotellilta lähdettyä käveleen rantaa pitkin kuin noin sata metriä, kun kuulin vieressä puhuttavan suomea parin reilun parikymppisen tytön toimesta. Kävin juttuttaan niitä ja selvisi, että ovat tamperelaisia opiskelijoita, joita 16 hengen ryhmä. Jonkun ajan kuluttua sinne tuli muutakin ryhmää. Pian alkoi hämäräkin tulla ja pöydille sytytettiin kynttilät. Täällä näyttää olevan moskiittoja jonku verran. Ravintoloissa polttivat vastaavia spiraalinmallisia sääskienkarkoittajia kuin Suomessakin. Se on sitten vissiin kesä nyt, ku on sääskiä ja kärpäsiäkin! :)

torstai 11. helmikuuta 2010

Subic - Manila - Cebu

Tänään oli vuorossa maisemanvaihto. Aamulla noin 10:20 hotellista check out ja sen jälkeen mopotaksi alle ja kohti Victory Linersin bussiterminaalia Olongabossa. Juttelin edellisenä päivänä paikallisen matkatoimistovirkailijan kans ja hän kertoi, että Victory Linersin bussit Manilaan lähtee aina tunnin välein. Ajatuksena oli, että ehtisin klo 11:00 bussiin. Olin akantappajalla perillä noin 10:50, joten aikaa oli sopevasti noin 10min lähtöön. Siellä selvisi kuitenkin varsin pian, että eihän se bussi lähdekkään kuin vasta 12:00. Siis tunti pitäis jotenkin odotella. Kun en ollu syöny ollenkaan, niin vois vaikka syödä. Kyselin siinä bussiaseman vartijalta, että löytyykö tästä läheltä mitään ruokapaikkaa, niin Chowking -ketjun murkinapaikka oli kuulemma heti nurkan takana. Vartija ehdotti ite, että hän voi vahtia minun laukkuja sillä aikaa. Jätin ison laukun hänen huostaan, mutta pienemmän ja tärkeämmän otin mukaan. Siinä kun on reissun kannalta "koko omaisuus" mukana. Chowkingistä Spicy pork riisillä nokan alle Liptonin jääteellä höystettyä. Hinta juomineen kohtuu sopiva 49PHP/76c. Halpaa, hyvää ja vieläpä kohtuu kokoinen annos.

Ruoka oli syötynä kohtynä kohtuu nopeasti ja mietin siinä, että vielä olis noin 50min aikaa bussin lähtöön. Jäin tarkotuksella sinne vähäksi istuskeleen ja odotteleen bussinlähtöä. Noh, noin 11:30 tuli yks jannu Chowkingiin sanomaan, että minun bussi on lähdössä. Ihmettelin sitä, kun vartija sanoi mulle, että se lähtee 12:00. Kävin vielä varmuuden vuoksi kysymässä silloin bussiaseman infopisteestä ja sielläkin sanottiin, että klo 12:00 lähtee suora bussi Manilaan Pasay:n asemalle. Lähdin kuitenki heti jannun mukaan ja kun päästiin busseille, niin vartija vastaa minun ihmettelyihin, että ei, kun lähtee vasta 12:00. Jep jep...En tiiä mistä tämä jannu oli saanu tämän päähän. Täällä varsinkin bussiaseman liepeillä näitä paikallisia tietäjiä ja "auttajia" tipin toivossa riittää. Niille pitää olla vain jyrkkänä.

Kellon ollessa 11:40 vartija sanoo, että nyt ostamaan lippua ja bussi lähtee. Lipun hinta oli 230PHP/3,60€. Lopulta se lähtikin noin 8min etuajassa. Täällä ei voi oikeasti koskaan tietää tarkalleen, että koska joku bussi tai lautta lähtee. Oli aikataulu mikä tahansa. Lennot menee onneksi meikäläisittain aikataulussa. Se mikä täällä on busseissa aika erikoista, mutta ihan hyvää, niin busseissa käy vaikka minkälaista kauppajaa. Tämä tapahtuu sekä lähtöasemalla, että myös välillä, jos bussi pysähtyy pariksi minuutiksi jollekkin isommalle asemalle. Lähinnä tarjotaan ostettavaksi juotavaa, kaikenlaisia pähkinöitä ja muita paikallisia raksuja, karkkia, sanomalehtiä, tänään yks tyttö kävi kauppaamassa lämpimiä grillimakkaroita tikun nokassa jne. Ihmiset myös ostavat kaikenlaista. Ostinpa itekkin tänään viimeksi putelin vettä. Tällä kaverillä oli useammanlaisia raksuja säkkikaupalla ja putelissa jotain kastiketta niihin.Bussi oli lopulta Pasayn asemalla Manilassa tasan kolmen tunnin päästä lähdöstä noin 15:00. Sieltä taksi alle ja kohti Manilan lentokentän kolmosterminaalia, josta Cebu Pacificin koneet lähtee. Olin checkannu itseni lennolle hyvissä ajoin ja edessä oli noin parin tunnin odottelu. Onneksi yhdestä ravintolasta löyty internet hotspot, josta asiakkaat pääsi verkkoon. Joutu ostaan purkulan jääteetä, vaikka ei niin jano ollukkaan. Koneen ääressä surffatessa menee kuitenki aika aina nopeasti, joten hyvä sijoitus.

Kone lähti hyvin ajallaan 17:45 ja sain ikkunapaikan, niin kuin olin check-inissä kertonu. Ikkunapaikka sattu oleen vain menosuuntaan nähden vasemmassa reunassa ja aurinko laski just koneen toisella puolen. Pitihän sille puolellekkin kurkata linssin läpi. Kone oli Cebussa reilu 5min etuajassa. Kävin kentällä vielä pikapankissa nostamassa vähän käteistä lähi päiviä ajatellen ja sitten taksi alle. Tuttuun tyyliin taaskaan ei ollu mitään hotellia varattuna. Subicin matkatoimiston tyttö suositteli Gran Prix -hotellia Cebun keskustassa. Netin mukaan se vaikutti asialliselta ja hintakin ihan kohillaan, joten sinne siis. Hotelille tultua käskin taksikuskin odottaa, niin käyn kysyyn vapaita huoneita. Sellainen löyty ja huone alle hintaan 1100PHP/17€. Huone on kohtuu pieni, mutta siisti. Ei suurempaa valittamista. Käväsin vielä syömässä hotellin lähellä ja eipä tässä paljoa muuta sitten tälle päivälle jaksakkaan.

Cebusta,
Mika

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Pari hylkyä

Tänään tuli käytyä sukeltamassa parilla hylyllä. Sukeltamassa meitä oli kanadalaisen sukellusoppaan Timothyn lisäksi saksalainen Christian ja minä. Ensimmäisenä oli kohteena LCU-hylky (Landing Craft Utility) eli käytännössä toisen maailmansodan aikainen maihinnousualus, jossa edestä aukeaa luukku miehille ja autoille nopeaa rantautumista varten. Hylyn pituus oli noin 30m ja uppoamisesta on vain tiedossa ympäripyöreästi, että joko 1944 tai 1945. Maksimisyvyydeksi jäi 22,5m ja ja sukellusaika 58min. Merivesi +27C.

Hylyn kansirakenteita.Komentosillan ulkopuolella oli parit leijonakalat eli siipisimput.Tim kurkkii ovesta sisälle. Yhdestä paikasta pystyikin sukeltamaan ohjaamoon sisälle ja toiselta puolen ulos.Tästä ei mitään hajua mikä on, mutta näyttää aika mielenkiintoiselta.Toisena kohteena oli San Quantin -niminen espanjalaistyylinen puinen hylky, joka on uponnut ilmeisesti 1.5.1891. Maksimisyvyys oli vain noin 15m ja sukellusaika 64min. Hylyn jälkeen sukellettiin myös sen vieressä olevalla riutalla. Hylystä ei ollu enää kovin paljon jäljellä, vaan se oli levinnyt aikasta hyvin ja alkuperäisen aluksen rakenteet oli aika vähissä. Tästä jotain rippeitä.Erikoinen mönkijä oli tämäkin. Toisesta päästä otusta tuli esille pieniä lonkereitä, joilla se haro ympäristöä. Ilmeisesti etsi syötävää.Toinen sukellus on lopuillaan ja tässä minä turvapysähdyksessä ankkuriköydessä roikkumassa.Tässä oli sitten Subicin sukellukset tältä erää. Tätä taas lisää jossain.

Subicista sukellusterveisin,
Mika