maanantai 8. helmikuuta 2010

Rantoja ihmetellen

Eilen sunnuntaina tuli kolme yötä täyteen täällä Subicissa ja Mikael ja Chris lähtivät takaisin Angeles Cityyn, mutta minä päätin jäädä tänne vielä muutamaksi päiväksi. Tutuista tänne jäi vielä samaan kaveriporukkaan kuuluva kanadalainen David, joka tuli tänne pari päivää sitten.

Eilen kävin käveleen tässä lähialueella ja vieressä olevan päätien varrella oli myynnissä erilaisia lintuja häkissä. Siellä oli monenlaista kotona pidettäviä tippistiaisia(tm) ja olipa parissa häkissä myös ihan tavallisia puluja. Lintujen lisäksi yhdessä häkissä oli tällaisia 1kk ikäisiä kohtuu söpöjä kaneja.Samalla tiellä sadanmetrin päässä toisella suunnalla poliiseilla oli ratsia, jossa tarkastivat mopoilijoiden ja mopojen papereita. Näyttivät tutkivan mopoista muutenki kaikki säilytystilat, että siellä ei ole mitään sinne sinne kuulumattomia tavaroita, kuten käsiaseita. Tällaista jutteli yks mopoilijoista, kun jututin sitä. Täällä kaikilla pitää olla aseet kunnolla näkyvillä aina tavallisesta kaupan tai ravintolan vartijasta lähtien ja monesti ne on vielä aika järeitä. Neljästä poliisista kaksi kantoi tällaisia tykkejä mukanaan.
Eilen illalla tuli räpsittyä auringonlaskukuvia ja niistä löytyis useampiakin hyviä otoksia. Tässä kuitenkin meikäläinen ja "Katson autiota hiekkarantaa...."Hotellin ulkoilmaravintolasta vasemmalle näkyy jokin ranta ja päätin lähteä tänään katteleen mitä siellä näkyy. Sinne pitää mennä pikku pätkä päätien kautta ja tien varrella oli paikallinen kalakauppias. Pöydällä oli tällainen noin 35cm liipasinkala. Erilaisia liipasinkaloja (triggerfish) näkee täällä Aasiassa joka puolella sukeltaessa ja niillä on kaikilla julmettu purukalusto. Ei sitä muuten sais korallia jyrsittyäkään. Näista varsinkin yks laji (Titan Triggerfish) on siitä pirullinen, että ne saattavat välillä hyökkäillä kohti sukeltajia, jos menee niiden pesimisaikana pesän yli. Kerran olin sukeltamassa Phuketissa Thaimaassa kaverin kans (terveiset Jakelle Tornioon), kun ranskalainen videokuvaaja tuli meidän jälkeen veneeseen ja korvasta ja otsasta vuosi verta. Triggerfish oli purassut pienin palan korvanipukasta pois. Kivoja kavereita nämä triggerit! Sitten pääsinkin rantaan ja siellä näytti oikein mukavalta.Tässäkin rannassa oli vetämässä paikallisia miehiä verkkoa rantaan samoin kuin muutama päivä aikaisemmin ihan hotellin rannassa.Kalasaalis oli taas samanlaisia pikkukaloja kuin aikaisemmallakin kerralla. Nyt sieltä löytyi myös tällainen rapu.Samoin tällainen pieni eräänlainen pallokala. Vaaran uhatessa pallokala pullistaa itsensä palloksi näyttääkseen paljon suuremmalta kuin onkaan ja mahdolliset pedot jättävät sen sitten rauhaan. Ainakin osa niistä.Kelit täällä Subicissa on ollu koko ajan erinomaiset. Aurinko paistaa käytännössä pilvettömältä ja lämpöä riittää. Täällä samalla tuulee koko ajan sen verran, että lämpö ei tunnu mitenkään kuumalta, vaan oikein miellyttävältä.

Subicista,
Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti